Muuta mietittävää...

Tulin siihen tulokseen, että pääsee isompi päähäiriö ja taas joku uusi FXX.X papereihin mikäli jatkan sektiokokemusten ja jahnausten tavaamista ihan koko päivän. Pikkuannoksissa lueskelu on ihan mielenkiintoista. Olen myös rajoittanut lähteitä, tiettyjen keskustelupalstojen antiin en tämän asian puitteissa halua tutustua. 

 Koska lueskelulle oli keksittävä vaihtoehto, tartuin toki siihen luontevimpaan ja päätin sievän kesäillan päätteeksi parturoida/keriä (ei trimmata) hurtille kivat kesälookit. Tunti per haisuli ja lopputulos on ihan hirveä, mutta kesäisen vilpoinen. 

2 x talviturkki, ei sis. koiraa.  

Että välillä ihan konkreettinen epäonnistuminen hyvässä hengessä ei tee lainkaan pahaa.

Ostin myös fb-kirppikseltä "uuden" lieden, kun en saa vanhaa enää kuuratuksi. Puoliso sen jo kipaisi (ja maksoi - tosin halapa oli), asennuksen suhteen mietitään vielä, että a) yritetäänkö itse,b)  kysytäänkö naapurista apua vai c) soitetaanko maanantaina sähkömies paikalle.

Lepo?

Kotilevossa paineet nousuun. Mahtavaa. Vika on toki kehnossa stressinhallintakyvyssäni ja siinä, että kiukkuan kaikesta heti. Aamun paras ja järkevin vitutus liittyy ammattijärjestön (muutenkin aivan käsittämättömän paskoihin) kotisivuihin ja kaatuneeseen kirjautumisjärjestelmään. Kallis liitto ja mitään ei saa.

 Seuraavaksi tehtävälistalla on tonttikauppojen teko. Tietenkin. Nyt on pakko ostaa tuo kaupungin palanen pois, että saa Soinin Timppaa muistuttavan isäntämiehen pysymään loitompana omasta pihasta. Aktiivinen tarkkailu on osoittanut, että herra asustaa äitinsä tai tosi vanhan puuman kera. Jännittävää. Ehkä jään sittenkin hoitovapaalle ja toimin kolmen vuoden ajan aktiivikyttääjänä.

 Oikeasti tonttikauppoja on hierottava rakennusoikeuden takia. Alkuperäiskuntoinen 50-luvun vaja ei enää selvinne ensi talvesta. Tilalle olisi järkevää rakentaa siis autokatos, autotalli tai uusi suurehko varasto. Silti sympaattista (ja aivan uskoattoman homeista) vajaa käy surku. Ehkä sen saisi sittenkin museoitua.

 Sisätiloissa tulisi siivota. Odottelen josko äitini tulisi hinaamaan yläkerrasta alakertaan vanhan ja uskollisen (semipaskan) Kärcherin, joka tukkeutuu herkästi, muttei saatana ime muovimattoa lattiasta, kuten Dysoni. Kantaisin itse, mutku portaissa on hankala tepastella mahan toimiessa näkösuojana. Koen asian hieman riskialttiina.

 Samalla on olohuoneen toinen osio rymsteerattava uuteen uskoon. Toisesta vierashuoneesta kannettiin alakertaan jo sänky, kehto pitää ruuvata kattoon kiinni ja pyörittää ruokapöytä (jonka äärellä on syöty ainakin kaksi kertaa - 2 x joulua) sopivaan nurkkaan. Roinan määrä ahdistaa jälleen jo valmiiksi, samoin paskainen parketti, paskaiset ikkunat, kissojen käyttämät ikkunanlautareitit jne. Ehkä kersa ei saa niin pahoja allergioita kun saa elellä iloisessa ja runsaassa bakteerifloorassa ja todennäköisesti leikkiä samoilla leluilla hurttien kanssa.

 Jos lapsi suostuisi olemaan oikein päin saattaisi kodinhinkkaus olla ihan mielekästä tulevaa synnytystä ajatellen. Nyt ei oo. "Pesin tuossa keittiön sokkeleita niin lupsahti jalaka pihalle, saako soittaa lanssin?".

Raskaus hämärtää realismiani. Tosin tiedonpuute tukee hämärtymistä. Onneksi on keskustelupalstoja, jotka pullistelevat asiantuntijoista.

Kohdennettu mainonta

Somessa mahtavaa on se, että saan ihan itselleni räätälöityjä palveluja, kuten mainostusta, esimerkiksi fb:n aktiivisen kyttäyksen ansiosta. Googlekin yrittää välillä samaa, muttei ihan yhtä riemastuttavin seurauksin.

"Äiti pudottaa 4 kg"
"Nyt autetaan keskosia"
" Äiti pudottaa 10 kg"
"Voita 50 eurolla nutrilettia"
"Huge hijab selection!"
"Lasten sadeasut alessa"

Satunnaisesti minulle ehdotettiin myös veneily-, kalastus- ja jäätelötuotteita.

Eli pitäisi laihduttaa, iskeä päähän hijab, antaa rahaa keskosiin ja ostaa kurahousuja.
Joskus ne sentään mainosti mulle myös punkkua.

Paine

Lukuisista yrityksistäni huolimatta en ole vielä tälle ikää löytänyt imuria, joka toimisi moitteetta, tukkeutuisi vain noin joka viidennellä käyttökerralla ja hoitaisi kaikessa yksinkertaisuudessaan hommansa kuten pitää. Syyksi arvelen miessuunnittelijoita.

 Viimeisin hankintani puolisen vuotta sitten perustui piiiiitkään harkintaan, tuotevertailuun ja päätökseen, että halvinta en hanki. Päädyin perusdysoniin, jonka piti olla hyvä. No varmaan sinne kerrostaloon laminaatille.

 Dysoni on paska. Imua ei voi säätää (keittiöstä se imi muovimaton irti lattiasta, mutta pölyä ei). Suulakkeiden vaihtaminen on aivan saatanasta ja muutenkin suulakkeet on suunniteltu päin helvettiä. Se peruskapula on niin iso, ettei sillä mahdu yhtään mihinkään. Itse koneisto ei pysy pystyssä vaan huutaa kyljellään onnettomana joka kynnyksen jälkeen.

 Plussana (taitaa olla ainoa) pusseja ei tarvita ja tankin tyhjentäminen on kohtuullisen helppoa.

 Ei ehkä järkevintä ajanvietettä, mutta saan aivan mahtavia verenpainelukuja mitattua imuroinnin jälkeen. Lienee fiksua seurailla parin tunnin päästä josko normalisoituu (sille normaalille korkeahkolle tasolle, joka ei virallisissa mittauspisteissä ole koskaan ketään kiinnostanut).

 Että sunnuntain kohokohta: olen imuroinut alakerran (tosin keittiöstä vain puolet, kun alkoi sylettää). Ensi yönä käännetään taas kylkeä toosa natisten ja huulet verillä.

Pakko saada

Jos ei lapsosta vahtimaan, niin äiteelle ainakin.

MÖRKÖ

Mutku ne on ihan jokapaikasta loppu. :´(

Maailmanloppu

Eilen oli aidosti raskas päivä, mutta pahin ahdistaa niin että sitä on vaikea kuvailla. Ehkäpä näin on selkein:

iTunes omalla koneella ei suostu synkronoimaan mun uutta puhelinta. Puolison koneella onnistui. Kriisi.

Jos ei ala toimia ja käy, kuten alla, niin se on sitten meiltä lähtöisin.

Postin kasvatus & tavaravuori

Asioin eilen Postissa. En pidä asioinnista Postissa, mutta silloin tällöin se on väistämätöntä, sillä kaikki verkkokaupat eivät suostu käyttämään suosikkiani Matkahuoltoa. Matkahuolto toimittaa kamat Siwaan, jossa on kiva palvelu - ainakin meidän Siwassa. Siwa soveltuu sosiaaliseksi harjoitteluksi jopa vaikeasti masentuneelle. Ja sieltä saa herkkuja.

 Postiin. Tavoitteenani oli hakea kaksi pakettia, joiden saapumisilmoitukset saapuivat luonnollisesti tekstiviesteitse puhelimeen. Karautin paikalle hyvissä ajoin - 20 minuuttia - ennen sulkemisaikaa. Tiskille kiirehtiessäni ei paikalla ollut lisäkseni kuin yksi asiakas, asiakaspalvelijoita oli riittämiin.

 Ensimmäisenä hieman rottaa muistuttava keski-iän jo ohittanut miesvirkailija tiedusteli onko minulla henkkarit mukana. "Onkssulla henkkarit?". Lompakko kädessä kerroin, että on kyllä. Ojensin herralle puhelimen. "Mä katon tän yhen ensin niin ota se henkkari sillä aikaa esiin!" Tein työtä käskettyä ja luovutettuani herralle ajokorttini, sain allekirjoitettavaksi paketin mukana tulleen lapun. Herra tutustui ajokorttiini varsin huolellisesti ja osasi hienosti raapia paperiin kissankokoisin kirjaimin sotuni loppuosan.

 Toisesta paketista en saanutkaan valmista pakettikorttia allekirjoitukseen, vaan printatun kuitin. "Paa nimes alle!" kuului käsky ja minä sitä toteuttamaan. Ojentaessani kuitin herra Asiakaspalvelijalle hän vilkaisi lappua ja päätyi heiluttamaan sitä aggressiivisesti nenäni edessä tivaten: "Saaks tästä muka selvää?!" Taakseni ilmestyneessä jonossa kuului huokaus ja leukoja loksahti auki.

 Hillitsin itseni kerrankin. Ihan rauhalliseen ääneen kerroin virkailijalle, että minulle voi sanoa ihan nätisti ja asiallisesti, että voitko laittaa vielä nimenselvennyksen. Herra tärähti siihen malliin, että osui, mutta tyytyi toistamaan ivallisesti: "Laittaisitko sen nimenselvennyksen, kiitosolkaahyvä." En ole vielä koskaan joutunut puhumaan aikuiselle, työtään tekevälle miehelle kuin seitsemänvuotiaalle kakaralle. On kyllä kiva, että on noita kasvatusalan opintoja ja työkokemusta. Ei nekään vuodet ole hukkaan hukutettu.

 Toisaalta minusta on järkyttävää, että viitsin edes kirjoittaa aiheesta. Kirjoitin tosin Postille kivan asiakaspalautteen, johon pyysin ihan yhtä kivaa vastinetta.

Kotona on tavaravuori, joka kasvaa uhkavasti kohti kattoa. Mikäli nykyiset merkit pitävät paikkansa, osuu huippu kattoon (joka ei ole kovin matala) parissa viikossa. Lienee syytä suorittaa esmes viikonloppuna inventaario ja lopettaa hamstraus.

Kettu ja mursu päivystävät vuoren keskivaiheilla. Mursu <3 

Palapelejä

Viikonlopun kunniaksi ajoin edestakaisin jokseenkin sylettävänpituisen matkan Tampereelle äiteen kanssa. Ihan kiva, loppumatkasta tosin melko kivuliasta. Nyt on kersalle tavaraa, jota ilman se tuskin pysyisi hengissä.

Matkaa on suunniteltu jo pitkään, mutta perjantaina kirjeellään ilahduttanut verohallinto antoi viimeisen potkun perseelle (mätkyt olikin kolme kertaa ounasteltua lievemmät).

 Puolisokin oli innoissaan, kun pääsi talonsiivoamiselta ja lastenhuoneen tapetoinnilta kasaamaan ikealaisia palapelejä lauantai-illan kunniaksi.

Ohjekirjassa on 24 sivua. Kohta mahtuu roinaa laatikkoon! 

Itse olen tyytyväinen hirvittävästä rahanmenosta huolimatta (saako kersan kuluja vähentää 2012 verotuksessa?). Olen oleskellut samassa tilassa toisten tulevien äitien kanssa ilman suurempaa ahdistusta ja jopa joukkoon sulautuen. Onko ratkaisu sosiaalisen äitiyden -kammoon todellakin siedätys?

Syletys ja kuoleman markkinointi

Olen jatkuvassa kiukussa. Kiukuttaa, sylettää, ketuttaa, vituttaa, ahdistaa. Tilannetta ei juuri helpota se, että pelkään olotilan kroonistuvan. Voiko ihan kaikesta syyttää hormoneita vai olisiko syytä katsahtaa elämäntilanteeseen? Hormoniparkoihin on tosin helpompi vaikuttaa kuin elämäntilanteeseen - nyt.

Heti aamusta syletti, sillä sängystä nouseminen teki helvetillisen kipeää. Lantio nitisi ja paukkui, lonkkanivelet tuntuivat pettävän ja maha oli yksi saatanan iso, kova, kipeä pallo. Heräämisestä alakerran vessaan neljässä minuutissa.

Työmaan skypekokous sujui, tosin syletti se, etten pääse osallistumaan tapahtumiin, jotka oikeasti kiinnostaisivat ja saattaisivat jopa reipastuttaa. Matkalla toimistolle alkoikin vituttaa oikein kunnolla, sillä suurin osa ihmisistä on paskoja kuskeja. Matkalla, jonka ajeluun on syytä käyttää nelisenkymmentä minuuttia, vähempikin tosin useimmiten riittää, ehtiikin kivasti kelailla esille kaikenlaista itsekseen analysoitavaa, jonka voi erityisesti kääntää loukkauksiksi omaa itseä kohtaan. Luonnollisesti listalle pääsi eilinen tutustumiseni vauvatiimitoimintaan, johon ystävällisesti sain äitipolilta lähetteen. Tulin tunnissa siihen tulokseen, että jätän vauvatiimin palvelut mieluusti käyttämättä.

 Ruokaillessani työpaikan henkilökuntatiloissa erehtyi valtafirman (olen se ainoa vähemmistöfirman edustaja) tiedustelemaan, että olenko ollut välillä lomalla kun ei niin pitkään aikaan näkynyt. Otin kysymyksen luonnollisesti sosiaalipornokalasteluna ja juorunmetsästyksenä (mikä on aidosti realistista lähes sataprosenttisesti naisista koostuvassa yhteisössä). Vitutti ja jätin vastaamatta. Koko päivän vitutti tuoliltanousemisen aiheuttama kipu, vessassakäyntikipu, kävelykipu ja ajoittainen mahan aiheuttama hengenahdistus.

Kotiin taivallettuani kaikista kehnoista kuskeista huolimatta odotti postin seassa isälleni osoitettu kirjekuori Kauhavan Kiviveistämöstä. Soitin herra hautakivimyyjälle ja tiedustelin jokseenkin hämmentyneeltä isännältä, että mikä taho heille ilmoittaa henkilöiden kuolemat. Mies sai soperrettua, että seurakunnat ja tämän nimen hän oli bongannut lehdestä. No sehän ilahdutti. Mainittakoon, että hän ei tule lähettämään isäni nimellä lisää hautakivimainoksia ja mikäli mies on oppimiskyvyltään normaali, hän ei lähetä mainoksia saman sukunimen omaaville - ainakaan hetkeen. Leipä on jokaisen pöytään toki raavittava, en missään nimessä tosiasiaa ole kieltämässä, mutta sainpa huvikseni meuhkata.

 Selasin kyllä hautakivimainoksen läpi, tympeitä tuotoksia ja järkyttävän kalliita, tosin hintaa ei mainoksissa eikä verkossa mainita. Yleensäkään kuolemisen hintaa on lähestulkoon mahdotonta löytää mistään. Halpaa se ei ole. Halvimmillaan reilusti toista tuhatta euroa. Hintavertailu tehdään siis tyystin mahdottomaksi, mikä on kuluttajansuojan kannalta mielestäni kyseenalaista. Joka tapauksessa, hautakivimainoksen kivet olivat mielestäni tylsiä ja melkolailla mauttomia.

Lenkkeily saattaisi virkistää, mutta sen aiheuttama kipu vetää mielestäni haitta-hyötysuhteen miinukselle. Näin.

Todiste

Siitä huolimatta, että äitiyteen valmistautuminen ja perheelliseksi ryhtyminen on ennenkaikkea henkistä valmistautumista asiaan, kuuluu prosessiin myös varustautumista tarpeellisin tavaroin. Näin olen asian järkeillyt ja saanut ajatuskuviolleni tukea neuvolan perhevalvojilta, jotka jaksavat muistuttaa lapseen liittyvien positiivisten mielikuvien merkityksestä (eli kiitokset sille, joka keksi esitellä Suomen terveydenhoitajille mielikuvavauva-käsitteen), mutta myös aktiivisesti tiedustella, onko vauvalle jo ostettu tavaroita.

Yleensä vastaan tavaratiedusteluun huvikseni miten sattuu - viestin voi tulkita ihan miten lystää. On toki hienoa, että perheille - äideille -lapsille on tarjolla valtakunnallisia tukijärjestelmiä, mutta en saatana edelleenkään siedä, että minua kohdellaan kuin alaikäistä tyhjäpäätä. Ei, lapselle ei ole tietenkään hankittu mitään, kun aateltiin sulloa se siihen kelan laatikkoon ja siinähän on ainakin kaksi vaippaa ja vaatteitakin monta.

Olen varsin hämmentynyt kaiken vauvatavaran edessä. Talon mukana saimme pinnasängyn, myyjä arveli meillä olevan sille enemmän käyttöä kuin hänellä (vastaeronnut mies). Kaveri lainasi juuttikehdon, jonka voi ripustaa kattoon. Puolison sisko lahjoitti muun muassa sähkökäyttöisen lypsykoneen, johon suhtaudun epäluuloisesti. Vaatetta on tullut kassikaupalla, tosin olen kaikki mielestäni rumat sullonut surutta vinttiin odottamaan kuljetusta sopivaan loppusijoituspaikkaan. Vaihtoehtoisesti rumat vaatekappaleet odottavat pesukoneen hajoamista.

Ilmeisesti vielä tarvitaan vauvanpesä, imetystyyny, imetystarvikkeita, vauvan leluja ja kirjoja, syöttövälineitä, hoitoalustoja ja muutama sata muuta asiaa, joiden hinta on todennäköisesti törkeä, mutta ilmankaan ei pärjää. Kauppa menee käsittääkseni kiinni kun lapsi syntyy.

 Olen viimeiset kymmenen vuotta tiirannut semiaktiivisesti lastenvaunuja - asian arkaluontoisuuden takia lähinnä verkossa. Koko ajan on ahdistanut värivalikoiman hirveys. Musta, ruskea, harmaa, valkoinen. Asioidessani seudun ainoassa lastentarvikeliikkeessä ei myyjä voinut käsittää, kun pyysin väriä. Hän arveli minun tarkoittavan vaunun sisäosaa, johon kuulemma ainakin suomalaisen valmistajan kautta saa vaikka itse valita kankaan. No kiva, kun se ulkopuoli on kuin ruumisauto.

Tarvittiin viikkojen salapoliisityö, kunnes löysin maahantuojan, joka antaa itse valita vaunujen värin. Tilatessa tuli kyllä kuittia, että onpa erikoinen valinta. En siis voi mennä neuvolatapaamisiin paikallisten emmaljungamammojen kanssa, koska joku voi saada migreenin.

Kai se näissä kulukee.