Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit

12.6.2014

Töitöipäipäi

On tullut vähän pyöritettyä kuvioita uusiksi. Syksyn työtilannetta silmälläpitäen on odoteltu rahoitusten varmistumisia ja hylkäyksiä, tiloja, tunteja ja ties mitä. Lopputulemana on, että töitä on ehkä - ja jos on, iltapäivästä iltaan.

Lapselle olen päivähoitopaikkaa varmistellut ja paikkaillut ja harkinnut ja pohtinut ja surrut ja innostunut ja hyväksynyt vajaan vuoden verran. Alkuviikosta kirjoitin jopa sopimuksen elokuuta ajatellen. Eilen peruin sen alkuillasta ja nyt odotan napsahtaako sanktiota ja kuinka paljon. Ahdistavaa.

Tilanne kun kaikessa yksinkertaisuudessaan on niinkin näppärä, että mielestäni lasta on turha viedä kodin ulkopuoliseen hoitoon, jos minä olen aamupäivät kotona. Iltapäivästä vaihto ja isä kehiin, kuten alkuperäisessä suunnitelmassa muutoinkin. Kuvio menee siis ainakin jouluun asti taas kerran kitkutteluksi ja varmaa on vain epävarmuus - kiitos kaiken maailman säästötalkoiden niin valtakunnallisesti kuin paikallisellakin tasolla. Minkäs teet.

 Toisaalta olen suruissani ja häpeissäni. Kävimme jo pariin otteeseen tutustumassa päiväkotiin ja oma oloni alkoi olla siedettävä hoitoa ajatellen. Hyvä henkilökunta, ihan kivat lapsilähtöiset tilat (no kai ne päiväkodissa aina ovatkin pienille mietityt), tytär tuntui omalla ujohkolla tavallaan tykkäävän - sitten tulee äiti ja pilaa kaiken pitämällä tenavan kotona. Paikka vielä sijaitsee kodin lähellä, pitääkö nyt muistaa aina kiertää kortteli, ettei vain satu näyttämään naamaansa liian lähellä.

 Toiselta kantilta koko homma kävi minua arvelluttamaan heti alkuunsa, kun olimme ensi kertaa tutustumassa paikkaan. Kättä piti vääntää melko pitkän kaavan kautta päivähoitoajoista, jotka omalta kantiltani olivat hyvin loogiset ja perustellut. Seuraavaksi kävi ilmi, että päiväkodin avoimella facebook-sivustolla julkaistaan lapsista kuvia (ellei sitä erikseen kirjallisesti kielletä) pr-tarkoituksessa. Viimeinen niitti oli fb-sivulla jaettu linkki paikallisen melko ksenofobisen blogistin kirjoitukseen kyseisestä firmasta. Jäin myös miettimään - onko minusta myymään vessapaperia lapseni päiväkodin nimissä? Ja onhan tässä myös taloudellinen puoli. Tuntuu hölmöltä maksaa täyttä maksua tyhjästä.

Mennään nyt näillä. Emme siis lomaile tänä kesänä juurikaan, talous pidetään säästöliekillä. Minä yritän sopeutua ajatukseen siitä, että yksinäinen hiekkalaatikkourani ei vielä katkea - reunalla istun vastakin. Mielummin kuitenkin hiekkakakkuja rakentelen tyttären kanssa yhdessä kuin pyörin yksin kotona töihinlähtöä odottaen lapsen ollessa toisten hoteissa.

Käyn repimään hiuksia päästäni. Viikonloppuna tyttärellä on syntymäpäivät. Puoliso on kutsunut sukua. Niin - huomenna menemme myös neuvolaan!

5.6.2014

Korvalla

Kesä otti ja saapui, mikä periaatteessa on aina ilahduttavaa. Samaan aikaan pitää toki hieman saada ruikuttaa sitä, että makuuhuoneen lämpötila kiipeää öisin lähemmäs kolmeakymmentä astetta, hurtat on lenkitettävä aamuvarhain hellettä paossa ja puutarhassa on juostava vesikannujen kanssa edestakaisin (kun ei koskaan muista ostaa riittävän pitää vesiletkua; puhumattakaan siitä, että vesijohtoveden käyttäminen kasteluvetenä tuntuisi järkevältä yhtään miltään kantilta). Jos jotain iloa kuumista keleistä - lapsi on vihdoin oppinut nukkumaan päiväunensa sisällä, alakerrassa kun on viileämpää kuin ulkosalla.

Yritin tänä vuonna olla järkevä enkä tuhlannut rahaa, aikaa, saati hermoja hyötykasvien taimikasvatukseen, joka epäonnistuu aina - yleensä useamman tekijän summana. Sen sijaan tuhlasin rahaa puutarhalehtiin, joista inspiroituneena sain aikaiseksi laatia muka suunnitelmia hyötykasvituksen suhteen. On toki hyvä, että suunnitelmia on olemassa, mutta niitä ei toteutuksessa noudatettu. Pihamaalle on nyt viljely suorastaan naurettavat määrät tilliä ja salaattia (keskimäärin yhden korttelin tarpeisiin), retiisejä (joita inhoan) sekä epämääräinen määrä (eli valtavasti) härkäpapuja, koska ne ovat hauskan näköisiä.

Koska kotimaista kesäkurpitsaa saa heinäkuusta alkaen suunnilleen eurolla kilo, ostin tietenkin omaan pihaan kurpitsantaimet satoa antamaan. Samalla näin maissintaimia - pitäähän terassilla olla maissia. Kuulin kaksi viikkoa istutuksen jälkeen, että maissit kasvavat parimetrisiksi. Taimitarhalla olisi voinut olla fiksua kuuklata asia. Hätäpäissäni iskin parit siemenperunat ikeakasseihin ja nakkasin ne vajan taa raparperin kaveriksi. Näkyy kasvavan, pitänee ottaa selvää, miten multaaminen tapahtuu.

Jos jotain, olen saanut aikaiseksi puhista tarmoani nokkospöpelikössä. On ilahduttavaa, että oma piha jaksaa siltä osin puskea satoa vähintään neljän kuukauden ajan. Pakastin alkaa näppärästi täyttyä jo nyt. Tosin tänäkään vuonna en ole ottanut kuvia valmistamistani nokkosletuista jaettavaksi sosiaalisessa mediassa.

Odottelen maan lämpeämistä suotuisaksi salkopapujen kasvaa. Lopun kesästä käytän epämääräiseen vaelteluun pitkin pihaa kera mainion painepulloni, jonka etikkaliemellä pyrin tappamaan kulkuväylille yrittävät nokkoset.

Miten hämähäkit saa häädetyksi hiekkalaatikosta pois? Ja mistä saa lapsille kivoja, raikkaita t-paitoja, joissa ei ole röyhelöitä tai disney-aiheisia printtejä?

21.7.2013

Ei enää koskaan

Lastentapahtuma. Käytiin tyttären kanssa paikallisen kesäjuhlahumufestivaaliviikon yhteydessä järestettävässä lastentapahtumassa. Ajatuksena oli yrittää jo kohtuullisen varhaisessa vaiheessa yrittää siedättyä vastaaviin tilaisuuksiin, jotka aiheuttavat minussa syvää angstia, ahdistusta, vähän vitutusta ja ripauksen epätoivoa. No ihan kauheeta oli. Paikallinen lastenkulttuuri käsittää siis musiikin tahtiin nylkyttäviä jumppatyttöjä, jotka neuvovat lapsia nylkyttämään, liian kovaa paskaa lastenmusiikkia ulvovat ämyrit, neljän euron karusellikyydin ja paikalle hinatun traktorin. 

Joo, ei saisi rutista kun kerrankin jotain järjestetään, mutta tuonkin tapahtuman, jota on vedetty samalla konseptilla 25 vuotta, voisi pienellä vaivannäöllä uudistaa ihan kivaksi. 

Lastentapahtumassa oli myös runsaasti lisääntyneitä koulukavereitani, joita yritän vältellä parhaani mukaan. 

Julki-imetys. Imetin siinä stanan lastentapahtumassa keskellä avaraa nurtsia, koska tytär halusi maitoa (repi paitaa ja oli vaativainen - sillä on oma haluanhinkkiä-ääntelynsä). Joku juntti oikeen sormellakin osoitti aiheuttamaani spektaakkelia. Hieno homma. 

Liina. Kannoin lasta tänään liinassa 7,7 kilometriä. Mullon puhelimessa trackeri. Voin kyllä myöntää, että huolimatta hyvistä liinoista ja jokseenkin onnistuneista sidonnoista huolimatta, olen aavistuksen kauhuissani pääsenkö aamulla sängystä ylös. Että kantaminen kyllä tuntuu. 

Toveri. En ota selvää uudesta mutsikaverista, mutta olen iloinen että on kaveri. Ei sovi olla ronkeli ja ihan hyvin menee. Niin. 

Kätköily. Koska olemme lapsiperhe, aloitimme geokätköilyn. Kävimme tänään kahdella kätköllä. Toinen, ihan lähellä kotia, löytyi helposti ja oli tosi kivaa. Toinen oli pirun kaukana, ei löytynyt. Vitutti ihan helevetisti. Huomenna uusiksi. 

En osallistu enää ikinä paikallisiin lastentapahtumiin. 


23.5.2013

Kooma

Yläleuka. Neljä hammasta tulossa läpi, porukalla. Ei oo nukuttu viikkoon yli tuntia. Karsee flunssa mulla, lapsella nuha ja litroittain kuolaa. 

Minkähän helevetin takia meidän pitää nukkua huoneessa, joka on talvella talon kylmin ja kesällä kuumin. 

Miksi lapseni ei voi valmistaa hampaitaan yksitellen tai pareina, kuten ohjekirjoissa? 

Minua on nyt myös purtu. Kunnolla. Huusin. Sopii koittaa olla huutamatta. Voin tulla kyllä tarvittaessa demonstroimaan. 

Lapsi pihalla isänsä kanssa. Aion vetäytyä peiton alle ja nauttia ainakin vartin torkut. Sitten litra kahvia, etten nukahda ennen lasta about puoli ysiltä.