Kirjasto

Meillä on jokseenkin hirvittävät määrät kirjoja kotosalla. Osa on varastoitu vinttiin, kun ei hyllytilaa ole riittävästi. Lahjoitan mielelläni kirjallisuutta ja otan toki mielelläni vastaan. Vuosittain kirjoihin käytetty summa on ollut melkoinen, ammattikirjallisuuden saa toki onneksi vähentää verotuksessa.

 Viime vuoden olin projektihommissa jokseenkin lähellä kirjastoa, eli sen sisuksissa, en tosin kotikaupungissani, enkä kirjastotoimen alaisuudessa. Opiskeluaikoina rakastin kirjastoa ja maailmalla luuhatessa silmät avautuivat varovaisesti - eikö kirjasto olekaan kaikkialla ilmainen?

 Työskentely suurehkossa kirjastossa valotti alaa valtavasti. Työntekijöiden asiantuntemus on varsin vaikuttavaa. Kirjallisuudesta keskustelu (no ei kaikkien kanssa) oli pitkästä aikaa mielenkiintoista (sanasto on tosin suomeksi hakusassa). Saman karsinan (I hate avokonttori) rouvat olivat rautaisia tiedonhaun ammattilaisia, joilta irtosi vastaus pulmaan kuin pulmaan varsin vaikuttavassa tahdissa.

 Aloin siis kyseenalaistaa kirjojen osteluani ja rajoitinkin sitä huomattavasti - heihaloo, kaikki uutuudet tulee viereiseen hyllyyn uunituoreina. Kirjasto on mahtava palvelu. Kirjasto on mahtava resurssi ja sen työntekijät (yleensä) oikeasti vaikuttavia ammattilaisia (joo, mä jankkaan).

No menin sitten maanantaina vierailemaan paikallisessa kirjastossa, joka hehkuttaa kehittämishankkeitaan ja innovatiivisuuttaan kuin viimeistä päivää. Kun astuin ovesta sisään mulkoili tiskiltä vanhempi virkailija minua ja repussa nukkuvaa tytärtä, nykäisi toista virkailijaa hihasta ja supatti tälle jotain korvaan. Molemmat seurasivat taivaltani palautustiskin äärelle, jossa tervehdin virkailijaa kaivaessani palautettavaa repusta. Hän ei tervehtinyt minua. Ojentaessani kirjat rouvalle kerroin, että ole hyvä. Hän ei kiittänyt minua. Olin ajatellut kaivaa muutamia opuksia mukaannapattavaksi, mutta alkoi sylettää niin, että katsoin parhaaksi päästellä kotiin. Lähtiessä tiskiltä yritin vielä täräyttää virkailijalle, että heihei. Ei vastausta.

Edellisen kerran laitoksessa asioidessani keskeytin tiskillä päivystävän virkailijan lukutuokion lainaamalla muutaman teoksen ja pyytämällä uuden pin-koodin (sitä ei jostain syystä saa itse valita). Asiakaspalvelijan närkästys loisti kasvoilta ja luettavana ollut romaanikin paiskattiin suurieleisesti sivuun.

 Kotiintultuani lähetin tällä kertaa vähemmän lämminsävyisen sähköpostiviestin kirjastotoimen johtajalle. Ihmettelin hänelle henkilökunnan palveluasennetta ja tiedustelin mikä kirjaston funktio mahtaa edes olla, jos asenne on kuvaamani kaltainen.

Yritin pari kesää takaperin tilailla opintoihini kirjallisuutta paikallisen kirjaston kautta. Yksi kirja minulle hankittiin Bergenistä, vaikka suomalaisissa yliopistokirjastoissa vastaavaa oli kyllä ihan hyllyssä usempiakin kappaleita. Toista kirjaa oli kysytty Kööpenhaminasta, mutta sitä ei haluttu antaa lainaan - sain puhelun odotettuani teosta viisi viikkoa (samaa löytyi jälleen useita kappaleita ihan kotimaasta). Totesin, että helpompaa ja halvempaa ja erityisesti nopeampaa on ajaa edestakaisin johonkin yliopistokaupunkiin (tai vaihtoehtoisesti naapurikaupunkiin, jossa kirjaston henkilökunta on ammattitaitoista).

 Sain yllätyksekseni vastauksen varsin nopeasti paikalliselta kirjastotoimen johtajalta. Hän pahoitteli tapahtunutta ja ainakin väitti, että viestissäni oli paljon asiaa ja hänelle mietittävää.
"Kirjasto , siellä asiakas on kuningas, tieto demokraattista ja lukemisen vapaus vallitsee. Kirjasto keskipisteessä. Yksi kaupungin parhaista tietokanavista."
Sitaattiinsa on herra johtajan mukaan heillä vielä matkaa. Niin on. 

 Harmittelin sitä, että haluaisin tyttärelleni muodostuvan positiivisen ja luonnollisen suhteen kirjastoon sekä kirjallisuuteen. Tosiasiahan on, että minä en lasta enää paikalliseen kirjastoon vie. Miksi veisin lapseni paikkaan, jossa pahoittaa mielensä, tuntee olonsa epämukavaksi ja ei-toivotuksi.

Onneksi naapurikaupunkiin on vain reilun puolen tunnin matka, siellä kirjastotoimen johtaja potkaisee asiakaspalveluangstiset työntekijät komealla kaarella pihalle ja varsinkin lastenosaston henkilökunta on aivan ihanaa. Toinen varsin mainio kirjasto sijaitsee vielä lähempänä, täysin ruotsinkielisessä kunnassa, mutta suomenkielinen valikoima on erinomainen (kun kukaan ei niitä koskaan lainaa, vaikka uutuudet tilataan joka tapauksessa).

Miten kukaan voi kirjojen, kirjallisuuden, tiedon ja virikkeiden keskellä työskennellessään olla kuin olisi vetänyt hapansilakkaa naamariin viikon ja nukkunut kellarin lattialla puoli vuotta. Surullista. Lienee täydennyskoulutuksen paikka: Miten töissä ollaan, 5 ov. (Mä oon niin vanha, että lasken ikuisesti viikkoja.)

Maru?

Mistä ihmekummasta minä löydän käsiini näillä leveysasteilla tämän uutuuden? Ärsyttää. Paikalliseen kirjastoon sitä tuskin osataan tilata (enkä muutenkaan kyseistä laitosta viitsi käyttää uskomattoman palveluasenteen ansiosta) ja naapurikaupungin isossa kirjastossa pääsee vain piiiiitkän jonon päähän. Ellei kikkaile, onhan siellä tuttuja.

 Vaihtoehtona toki ennakkotilata, mutta tässä vaiheessa äitiyttä alkaa taloudellinen tilanne ottaa aika hanakasti vastaan.

 Eli kiukuttaa. Kihisen myös kivusta.