Lapsuus

Turvallinen lapsuus ja lapsuuden turvaaminen on kytenyt mielessä jo jonkin aikaa. Sama on toki ollut mediassa pinnalla: murhia, lapsimissikisoja, päivähoidon jättiryhmäporsaanreikiä, lastensuojelun onnetonta tilaa, lista on jokseenkin loputon. Törkeää, järkyttävää ja anteeksiantamatonta lapsen pahoinpitelyä ja nöyryytystä ei toki voi verrata missikisoihin, mutta molemmat ovat esimerkkejä kohtelusta, joka raakuudellaan pysäyttää. Itkettää. Kuvottaa. Ahdistaa.

 Miten sitten tarjota omalle lapselle tasapainoinen ja turvallinen lapsuus? Turvallinen perhe ja koti? Riittävästi vapautta, haasteita, pettymyksiä, mutta ennenkaikkea onnistumista, itsensä kokemista rakastetuksi, hyväksytyksi ja tärkeäksi. Minulla kun ei ole mallia, jonka mukaan toimia. Ei liene puolisollakaan.

 Päälimmäinen muistikuva omasta lapsuudesta, peruskouluikäisestä, on ainainen pelko. Mitä kotona odottaa koulun jälkeen? Onko isä tällä kertaa loistotuulella, viimeisen päälle vittumaisen kireänä vai kenties kolmatta viikkoa taju kankaalla viinasta? Ja onko äiti ahdistunut, alistunut, masentunut vai peloissaan?

Muutin lukioikäisenä pois kotoa.

Piileskelyä, kipitystä varpaillaan, ei koskaan kavereita kotiin. Äidille pitää olla kiltti. Mistään ei saa puhua ääneen. Loputon pelko. Kiristyneen odotuksen tunnelma, joka on seurannut matkassa varsin pitkälle aikuisikään. Tiesin asuessani ulkomailla vain äidin sähköpostiviestien rivien välistä missä kunnossa ukko sillä hetkellä on. Ja ahdistuin. Olisi pitänyt olla suojelemassa äitiä.

Yksitoistavuotiaana toivoin ja rukoilin, että ne eroaisivat. Sitä saatiin lopulta odottaa reilut kymmenen vuotta. Hohhoijaa.

Että mistä tähän hätään saisi revittyä terveen ja toimivan perhemallin? Mielestäni perheessä täytyy saada tuntea myös negatiivisia asioita, ilman että ne johtavat loputtomaan ryyppyputkeen tai muuten vain psyykkiseen pahoinpitelyyn. Tilaa täytyy olla myös rakkaudelle, välittämiselle ja hellyydelle. Eli vaikeaksi menee, kun on lapsuutensa viettänyt mahdollisimman tunteettomissa olosuhteissa. Olosuhteissa, joissa sana anteeksi on ollut aina täysin tuntematon.

Aiheesta on varmaankin julkaistu kirjallisuutta. Täytynee googletella ja vierailla kirjastossa, kunhan flunssa väistyy. Ehkä lohdullisinta oman vanhemmuuden etsimisessä ja kasaamisessa on se, että tunnistaa omasta lapsuudestaan ja vanhemmistaan ne elementit, joita ei halua toistaa. Ei niitä tarvitse toistaa.

"Mutta kun siskoa on aina pitänyt niin kovasti suojella ja nyt se on tosi loukkaantunut siitä mitä sille sanoit."
"Olisit joskus suojellut minuakin."

Valoisammalta kantilta - paineet pois: Pikkulapsi ei tarvitse harrastuksia. Oikein auktoriteetin toteamana.

Luovutus

Meillä on flunssa. Minulla tietenkin pahin kuumeineen, keuhkovammoineen ja lihaskipuineen. Puoliso kärsii yskästä ja mikä kamalinta, tyttären nuhailu on pahentunut.

Luovutin ja otin sähköpostitse yhteyttä neuvolaan tiedustellakseni virallista kantaa aiheesta Milloin lääkäriin? Jännitän mahtaako kukaan lukea viestiä. Tytön osoitteesta sain sen jo takaisin, tädin osoitteella meni ainakin jonnekin.

Turhaan en lasta viitsisi hinata nauttimaan paikallisen tk-päivystyksen laadukkaasta, ruotsinkielisille suunnatusta palvelusta.

Raportoin tuloksista mikäli saan joskus vastauksen.

Rutiini

Minä rakastan rutiineja, olen pienestä pitäen rakastanut. Minuutilleen hiotut aamut tarkkoine askelkuvioineen, joita eläimetkin seurailevat pilkulleen ovat ihania. Sängystä ylös, portaat alas, koirat ulos, kahvinkeitin päälle, kissan kera vessaan (sen juttu), kahvikuppi naamaan ja aamun uutiset verkosta, suihkuun, hampaat, kahvia, koirat sisälle, töihin.

Ei enää.

 Olen huolestuneena koittanut miettiä ja pohtia ja järjestää tyttärelle ja minulle rutiinia. Vihdoin järki sanoo, että minuuttiaikatauluun on turha pyrkiä, mutta olen kauheasti kaivannut järjestystä kaaokseen. Toisaalta olen jopa yllättynyt siitä, miten onnistuneesti olenkin heittäytynyt tilaan, jossa tavat ja tottumukset muotoutuvat meille itsekseen, minun niitä tietoisesti ja stressaten ohjaamatta.

Olen jo viikkoja ollut varma, ettei meillä ole minkäänlaista päivärytmiä, eikä tule koskaan olemaan ja me elämmä ikuisessa välitilassa paniikkipukien, -paskantaen ja -syöden.

Puolisolla on tänään reilun viikon lomansa ensimmäinen päivä. Ja minä olen jo useaan otteeseen selittänyt, että tytär on nyt syönyt ja leikkinyt, seuraavaksi se kakkaa ja menee päikkäreille, jonka jälkeen se syö, seurustelee, vaihtaa vaipan ja lähtee manducassa päivän ekalle lenkille.

Meillä siis on päiväjärjestys. Se on vain kovin vaikeasti tunnistettavissa, kun en saa hallita ja hillitä sitä mieleni mukaan. Enkä osaa toistaiseksi ottaa huomioon kaikkia niitä miljoonia häiriötekijöitä, jotka saavat rytmin sekaisin ja maailman kallelleen.

Toisaalta, hyvä näin. Univeloissa, jotka aiheuttavat kroonisen tyhmä lammas-olon ei juuri mistään monimutkaisemmasta suoriutusikaan. Kauppalapun laadinta vaatii jo niin huomattavia ponnisteluja, että jätän lukujärjestyksen laatimisen niille, jotka saavat siitä palkkaa ja joille sillä on merkitystä.

Vaihtelu on ajoittain jännittävää. Harjoitan sitä erittäin harvoin.

Jos iltalenkki on kulkenut tästä viimeiset kolme vuotta, olisiko aika vaihtaa suuntaa? 

Sukka osa 3.

Joo, ei ne pysy jalassa yöllä.

Ratkaisu:

Pussi

Lapsi lämpöinen ja pierujen potkuttelu tuntuu sujuvan helpommin kuin koivet lahkeissa. 

Tutan pussissa on se vika, että nepparit on pussin sivussa. Saisi olla tuolla pohjalla niin vaipanvaihto sujuisi irrottamatta koko viritystä. Saattaa tosin olla, että ompelen seuraavan itse, jolloin pussi aukeaa nimenomaan pohjasta. Olen kehno ompelija, mutta hämärän vakuuttunut siitä, että äitiys tuo itsestään mukana kyvyn ommella kaikkea kivaa. 

Sukka osa 2.

Arvelen, että tämä saattaisi toimia.

Kokoarvio meni univelkaiselta vähän mäkeen. Mutta sillai kiva, että housunlahkeestakin käy. 

Mulla olisi vouhotettavaa imetyksestä, kotikaupungista, kielestä taas kerran, yskästä ja (nyttemmin entisistä) sosiaalisista suhteista, mutta lapseni sallii minun istuvan koneella tasan sen verran, että laskut saa hätäisesti maksettua. Loput puhelimesta, jolla kirjoittaminen on rasittavaa.

 

Sukka osa 1.

Mysteeriä ratkomassa.

Aloitetaan helpoimmasta päästä.

Ei pysy jalassa:

Pysyy jalassa: 

Omin pikku kätösin neulottua. Erottavina tekijöinä muun muassa eijalassapysyvien sukkien osalta paska varsi ja käsittämätön muoto (ei kellään ole tuon muotoiset jalat). Jalassa kivasti pysyttelevät sukat ovat oikeasti tumput. 

Missä mun aivot on? Narikkaankaan en ole jättänyt kun en sellaisia enää käytä. Apua. 

Mysteerit

Äitiyttä on nyt reenattu reilut pari kuukautta (oikeastaan oikeammin melko tasan sen kaksi kuukautta, sen verran pihalla olin ensi viikot). Olen ajoittain jokseenkin ylpeä ja tyytyväinen selviytymisestä näinkin pitkälle. Muutos ja kasvun vauhti hämmentävät jatkuvasti. Unenpuute hämärtää toimintaani, ilmaisuani, ajattelua, oletettavasti myös älyä. Että sinne meni. En kovin mielelläni aja enää pidempiä matkoja (kuten entinen työmatka naapurikaupunkiin), keskittymiskyky on todellakin semihumalaisen luokkaa. Varsinkin näillä 4,5 tunnin ruhtinaallisilla yöunilla. Tyttärellä oli nuha ja nälkä ja kylmät kädet. 

Siitä huolimatta, että vanhemmuus on parantanut perheemme tiedonhakutaitoja ja -tehokkuutta (äiti googlettaa puhelimesta suomeksi ja läppäristä saksaksi, samaan aikaan kun isi tarkistaa samat haut ruotsiksi), on huomattavasti asioita, jotka edelleen aiheuttavat pohjatonta epävarmuutta, ja joihin ei ole löytynyt vastausta (vastaushan saattaisi kätevimmin löytyä soittamalla jollekulle lisääntyneelle toverille). 

1. Miksi lapsen pikku kädet on välillä aivan jäässä? 

2. Miten saada villasukat (ja muut sukat) pysymään jalassa?

3. Mitä sille pitää pukea? 

4. Kaikki kakasta. Heti kun sitä kuvittelee ymmärtävänsä se muuttaa väriä, koostumusta, määrää, hajua tms. 

5. Uni. Miksi se nukkui viime yönä muttei tänä yönä? 

6. Mikä viikonpäivä tänään on? 

7. Onko se roskapussi, joka mulla on kädessä jo viety pihalle? 

8. Joko mä kävin vessassa? 

9. Onko me käyty tällä viikolla kaupassa?

10. Oliko se pieru vai kakka? 

Naapurikylän Paukkuliinin kera harkittiin josko itkuiluun kehittäisi koomaäidin check-listin. 

- Tutti?

- Vaippa?

- Nälkä?

- Väsy?

- Kuuma?

- Kylmä? 

- Tylsää? 

- Joku muu, mikä? 

Mahtaako listasta uupua jotain? Vien maanantaina painoon jos muistan. 

Miksi roikun koneella, kun voisin olla nukkumassa? Tytär on nimittäin päikkäreillä vaunuissaan (harkitsin jo niiden poismyyntiä).