Kieppu ja kakka

Tytär oppi aamulla matkustamaan pitkin lattioita kierimällä. Kieri kuin olisi aina kierinyt. Aamukahville töistä saapunut isänsä säikähti ja palautti lapsen muutamaan otteeseen viltilleen, josta tehokkaasti karattiin. Kieppuminen on ilmeisen kuluttavaa - päiväunille simahdus oli ennätyksellisen nopea. 

Pistäydyimme keskiviikkona lastenlääkärin pakeilla (julkisen pikalähete ei ole vieläkään poikinut yhtään mitään) ihon ollessa aivan järkyttävässä kunnossa. Apteekin kautta kotiin, rasvaus supervoiteella ja aamulla iho kunnossa (siis päällisin puolin, kuurina tuota käytetään). Lapsen olo on ilmiselvästi helpottunut punoituksen kadottua. Kunhan iho on parantunut ja pysyy hanskassa on taskussa lähete prick-testeihin. En ole jaksanut/ehtinyt googletella kuinka tarkkoja ja luotettavia testit ovat (veren perusteella jokseenkin epäluotettavaa kaiketi), mutta pakkohan nuo on testata. Yksityisellä hyvinkin nopeaa on toiminta - julkisella saa käsittääkseni testausaikaa vartoa kuukausikaupalla (mikä on joo järkevää kun kyseessä on lapsi, joka opettelee syömään). 

Taiteilen tällä hetkellä ruoka-aineviidakossa. Mitä antaa lapselle syötäväksi? Lääkäri oli sitä mieltä, että ainakaan kananmunaa ei kannata lapselle antaa (mutta minun kananmunattomasta elostani ei ole sille merkittävää hyötyä). Maitoallergiaa herra epäili saman tien kun kuuli lapsen holtittoman piereskelyn loppuneen samanaikaisesti meikäläisen maidonkäytön kanssa (yritin kinnata viiksijogua kalsiumin takia, nyt vedän kalkit purkista). Maitoa en olisi muutenkaan lapselle antamassa, mutta omassa ruokavaliossa se pelottaa kovin (käytän lähinnä juustona). 

Lapsi popsii mielissään bataattia ja kukkakaalta. Parsakaali ei ole viime aikoina maistunut. Kaurapuurokaan ei uppoa. Hedelmien suhteen olen kauhuissani. Sitruksia ei missään nimessä, omena on kiikun kaakun, päärynää olen antanut ja luumuja. Lapsi rakastaa luumuja. Luumu-bataatti-kukkakaalidietti ei pidemmän päälle ole kovin monipuolinen. Mutta entäs viljat? Soija? Liha? 

Ruokavalion aspekti kakka onkin ihan toinen juttu. Maha on kovalla ja pahasti. Lääkäri arveli jökityksen liittyvän allergioihin. No jee. Mallasuutetta on varovaisesti lusikoitu lapsen suuhun veteen sotkettuna. En haluaisi lusikoida, mutta en saa uutetta valitettavasti injektoitua hinkkiinkään. Pullostahan meillä ei suostuta juomaan. Harkitsen jo levolacin käyttöönottoa. Tavara olisi saatava pehmenemään. Näen painajaisia viisivuotiaasta, joka kakkaa housuun peloissaan siitä, että kakkaaminen sattuu. Eikä tuo vähän päälle puolivuotiaallekaan mukavalta vaikuta. 

Päivittäisenä mantrana: Lapsi saa ravintonsa maidosta, eiookiire, eiookiire, eiookiire. 

Päivittäisenä paniikkina: Saako se tarpeeksi nesteitä? Saako se tarpeeksi ravinteita? Saako se tarpeeksi virikkeitä (kun sitä ei koskaan mihkään viedä)? 

Ei se varmaan saa tarpeeksi yhtään mitään. Enhän mäkään saa koskaan tarpeeksi karkkia. 

Pomppu

Lapsi tykkää pomppia. Äidin kädet eivät ihan hirvittävän pitkään jaksa pompottaa. Mutta pompottavat kuitenkin. Ystävä lupasi hyppykiikun. Saattaa olla, että olin joskus hiljaisesti vannonut, että sellaista ei ainakaan meille - kaikkea voi ainakin kokeilla. Olohuoneen katossa on jo valmiiksi varsin järeät koukut - arvelen, että edellisten asukkaiden aikana on myös pompittu ja keinuttu. Vuosikymmeniä en lähde veikkaamaan. Keinukin olisi hauska.

Vauvan loputtomalta tuntuva päästä-varpaisiin-valkoiseksi-rasvaus onnistuu hieman paremmin, kun sen kätösiin antaa hoitopöydällä pehmokisun ja ujeltaa itse miumau hyvällä falsetilla. Naurattaa aina. Vaihtoehtoisesti voi laulaa Pikku Papun laulut -levyltä opittuja biisejä. Malmsténit ei kelpaa, mutta yritän hiljalleen aivopestä. Onhan ne toisaalta aika depressiivistä kamaa.

Postilaatikosta on löytynyt tänä vuonna jo kaksi siemenluetteloa. Isoäidin kasvit on suosikkini. Istutuslaatikot pitää keväällä vääntää uusiksi ja haaveilen salaattiränneistä (ja siitä helvetin korkeasta aidasta, jolla naapurin kusipää saadaan pidetyksi omalla puolellaan ja mielellään myös poissa kyttäämästä tekosiamme). Olen myös vaellellut öisin pitkin ja poikin verkkoja löytäen aika mainioita TSI pihaleikkijuttuja. En osaa arvostaa tasaista nurmikenttää - kun on kerran piha, niin mieluusti sitä olisi kiva käyttää - erityisesti leikkeihin. Suunnittelu on siis hyvä aloittaa jo tammikuussa niin saa sinne toukokuulle (mikäli silloin jo lumi alkaa sulaa) hyvin kasattua painetta ja tavoitteita pihan suhteen.

Puoliso myöhästyi aamulla hiukan töistä, sillä meillä nukuttiin. Saattaa olla, että yön aikana lapsi ruokaili jopa neljä kertaa, mutta silti homma oli jotenkin rauhallista. Jos tuntuu siltä, että itselle uni maistuu ihan normaalisti, jätän lapsen nykyisin kainaloon nukkumaan. Siitä nyt voi mennä rikki ainoastaan meikäläisen selkä ja sekin on jo aika menetetty tapaus.

Parempi päivä, varovaisen parempi iho. Lapsi söi illalla hurjan kasan kaurapuuroa. Maistui, kun sekaan sotki teelusikallisen kookosöljyä. Sotku kiitettävä. Lusikoita lensi lattialle kahdeksan.

Ruikutus&Ulina

Mua väsyttää ja vituttaa. Toissayö oli ihana. Lapsi söi kahdesti, koko porukka nukkui pitkiä pätkiä ja minun annettiin kaiken lisäksi jäädä aamusta hetkeksi vähän pidempään petiin. No, kas kummaa - näin sitten sarjan ahdistavia painajaisia. Kuvat meni - ahdistus jäi koko päiväksi.

Viime yönä ei sitten nukuttu. Lapsi nukahti kyllä kivasti kahdeksan jälkeen, heräsi puoliltaöin syömään ja siinä se sitten olikin. Rauhoittui kahden maissa vain kainaloon (puoliso oli puoli kahdelta lähetetty alakertaan nukkumaan). Kahdesta neljään oli kaiketi jonkinlainen unipätkä. Yritin ruokailun päälle siirtää lasta sivuvaunuunsa - ei.

Ongelmana tässä on se saatanan tutti. Ilman sitä ei voi olla, mutta sen kanssa ei voi olla. Kun on keskimäärin 174 kertaa yön aikana tunkenut sen perkeleen härpäkkeen takaisin lapsen naamaan alkaa olla vähän epätoivoinen olo.

No näin sitten taas harvinaisen vittumaisia unia ne pätkät kun sain silmät ummistaa.

Huusin eilen äidilleni koiria lenkittäessäni puhelimessa. Vanhat - yli 15  vuotta sitten tapahtuneet asiat ahdistaa ja sylettää. Selityksiä ei kuulemma ole - sitähän tässä on vaikea hyväksyä. Olo on ahdistunut ja aggressiivinen. Ja yksinäinen.

Seinät on niskassa ja ne seinät on vanhat ja kaipaa remonttia, mikä maksaa. Päivästä toiseen selviää kyllä ihan kivasti kun pitää tiukasti kiinni pikku rutiineistaan. Mun päiväthän on maksimissaan 12 tuntia pitkät. Kasilta ylös - kasilta sänkyyn. Kuudelta koirat hihnaan ja samat lenkit joka päivä.

Täytynee yrittää olla tyytyväinen. Kyllä ne asiat voisivat huomattavasti pahemminkin olla.


---------------------------

Neuvolalääkäri soitti. Jahnasi lastenpolista ja jonotusajoista. Kerroin, että anna vaikka olla, ja varasin ylihuomiselle lastenlääkäriajan.

Nyt voikin oikein kunnolla muhia raha- ja syyllisyysangsteissa. Jos syötän tolle pelkkää perunaa ja muksu-oksennuspuuroa niin paraneeko se?

Postia

Löysin eilen koiralenkin päätteeksi postilaatikon kautta kiekaistuani lootasta kirjeen (ja puolison nimellä jaetun ruotsinkielisen muksu-puuromainoksen). Neuvolamuija oli lähettänyt pyytämäni testitulokset paperiversiona. Ihan kuten pitikin. 

 Nippuun oli kuitenkin printattu tämä. Siis ihan oikeasti - aikuiselle ihmiselle pyytämättä oli mamma päättänyt oikein printata ohjeet siitä, miten kananmunaa ruokavaliossa vältetään. Joo, ajatus oli varmasti oikein kiva ja hyvä ja vaaleanpunaisia halinalleja jne. Ja mun asenneongelma ja angstit etc. No kiskaisin sitten kananmunan nenän kautta aivoon ja lähetin vähän palautetta. 

Kiitin rouvaa kauniisti hänen lähettämistään vastauksista, mutta ihmettelin, miksi hän on pyytämättä päättänyt tunkea mukaan ohjeistuksiaan. Kerroin, että me poistamme keskeisiä ruoka-aineita lapsen ruokavaliosta vasta keskusteltuamme (erikois-)lääkärin kanssa. 

No mikä tässä nyt niin kovasti ärsyttää? No vituttaa tietenkin lapsen kuiva ja punaisena loistava naama. Vituttaa, että en ole osannut sitä hoitaa ja hoivata ja ruokkia siten, että iho olisi terve ja kiva ja hyvinvoiva. Ja vituttaa, se että olen käyttänyt melkoisen tuntimäärän lukeakseni suunnilleen kaiken perustiedon aiheesta - muijan neuvo ruoka-aineen täydestä välttämisestä toimii nimenomaan yleisiä ohjeita vastaan. Erityisesti, kun lapsi ei ole aineeseen edes sitä käpälissään möyhittyään ja naamaansa hinkattuaan sen kummemmin reagoinut. 

Ennemmin olen sitä mieltä, että meikäläisen on syytä (joo, on muutenkin) karsia pois sokerit ja muut höttöhiilarit, keinotekoiset makeutusaineet sun muut myrkyt. Maitokin on aika kiikun kaakun. Mutta tässä kelauksessa olen vielä vaiheessa ja pahasti. 

Lapsen maha on edelleen jökissä. Valvottiin hauskasti koko yö. 

Vaskumantå?

Olipa mahtava yö. Tavallisesti unilleen viimeistään ysiltä käyvä vauva päästi kunnon unen vasta yhdentoista pintaan, sillä joku puoliso antoi sen nukkua kivat päikkärit puoli seitsemästä seitsemään. Ei nukuttanut yhtään ja maitoa oli saatava puolentoista tunnin välein aamuun saakka.

 Minua varovaisesti kiinnostaa missä kulkee lapsentahtisuuden ja lapsen tottumusten tukemisen raja? Kun on noita koiria useamman jonkinlaiseen kotieloon opettanut (kyllä, olen osin epäonnistunut käytöskoulussa surkeasti) on tullut itse opittua, että ei-toivottua käytöstä ei vahvisteta, mutta toivottua vahvistetaan. Ihmislapsen ollessa kyseessä on tämä toki jokseenkin hankalaa, mutten usko, että sen oppimistulokset ovat yhtään loistavammat jos puolen vuoden iässä tuen sen oppija-autonomiaa ja lähestymme uniasioita projektiluontoisesti. Tai ehkä se lapsentahtisuus on nimenomaan sitä.

Tuleeko lapsentahtisesti vatkatusta lapsesta itseohjautuva, autonominen koululainen? 

Joka tapauksessa, hinkit on tyhjät ja kipeet (kohta ne on ehkäjopa tunnin tauon jälkeen täynnä ja kipeet), lapsi unilla kuistilla paksussa perusrasvakerroksessa (on sillä vaatteitakin). Kiekaisin eilen hakemassa apteekista loput supermönjärasvareseptistä pihalle (sain jumalattoman tuubin ja totesin sen äärettömän epäkäytännölliseksi - ensi kerralla sellainen pumppu) ja kasan pienempiä näytepakkauksia eri voiteista, että saa vaihdella ja testailla mikä käy ja mikä ei. Vinkkinä: kannattaa odottaa, että rasva on imeytynyt ihan kunnolla lapseen - on pirun hankala pukea. Ja jos lapsi on vastarasvattu oikein päästä varpaisiin, niin sitä ei kannata ihan tosipitkiä matkoja lähteä ympäri taloa kantelemaan, varsinkaan jos rasvattu tapaus on vähänkään hurjana. Liukas on mokoma.

Kahden viikon sibicortkuuri on jo mennyttä aikaa - naama on ihan järkyttävä ja punoitus leviää kohti kaulaa. Käsivarsissa se tuntuu pysyvän kurissa ankaralla rasvauksella, mutta tunnetusti naama on hankala. En ole lapsen ruokavaliota rajoittanut muuten kuin skippaamalla omat lapsuuden naamanräjäyttäjät tomaatin ja paprikan ja sitrushedelmät (vaikka toi rakastaa niitä klementiinejään).

Asiaan - otin sitten eilen puhelun suosikki-instanssiini neuvolaan verikoetulosten merkeissä. Niiden puhelinaika on sitten kätevä - tuuttuuttuutttuuttuut. Sitkeällä yrittämisellä tärppäsi ja siellähän olikin sitten se vanhaemäntä vastaamassa ja tärkeilemässä.
"Tyttären verikoevastauksia kyselisin."
"Jassoo. Sanotko syntymäajan? No, miten teillä menee?"
"Ihankivastikiitos."
Tässä vaiheessa ruokatunnille kotiin saapunut puoliso repesi pöydän toisella puolella. Äänensävyni oli kuulemma oikein vakuuttava.
"Täällä on nyt ollut reaktio munaan. Ihan lievä reaktio, mutta muna on tosi voimakas aine. Eikai teillä ole vielä syöty munaa?
"On kyllä."
"No se pitää kyllä jättää pois. Imetätkö vielä?"
"Tietysti."
"No jätät sitten itsekin saman tien munan pois ruokavaliosta."

Alkoi tota kiristää ja ihan lievästi punainen vilkkua silmissä. Aiheesta lukemissani artikkeleissa aika keskeinen pointti on ollut se, että mitään ruoka-ainetta ei atoopikolta jätetä ruokavaliosta pois keskustelematta lääkärin kanssa. Enkä sitä aio tehdä. Lapsi sai ensi kerran kananmunaa syödäkseen joulukuun 27. päivä. Tykkäsi eikä iho siitä lehahdellut suuntaan eikä toiseen. Itse en ole koko ainetta juuri käyttänyt - ehkä pari kertaa tietoisesti imetyksen aikana, piilotettunakin hyvin vähän. Minä en usko, että kananmuna on ongelman aiheuttaja.

Pointtina koko allergiatestauksessa (tuohan on tosi suppea otos) oli pelata varman päälle ja karsia vaikeat ja keskeiset mahdollisesti allergisoivat ruoka-aineet pois. Olisi toki mahtavaa jos lapsen iho kukoistaisi sievänä ja tasaisena ihan vain sillä, että karsimme kananmunan pois elämästämme (oletan sen olevan huomattavasti helpompaa kuin esimerkiksi kaikkien eläinkunnan tuotteiden tai kaikkien hiilihydraattien - molemmat on tehty ja selvitty - ei tosin samanaikaisesti, toim. huom), mutta en ryhdy karsimaan ainakaan keskustelematta lääkärin kanssa. Tuo täti tuntuu muutenkin olevan kovin kärkäs täräyttelemään neuvojaan totuuksina ja pelottelemaan.

"Joskus atooppinen iho voi olla kyllä tosi kauhean näköinen, että siihen on syytä varautua."
"Kortisonikuuri loppui maanantaina, koska sen voi uusia?"
"Kortisoniahan käytetään kuureittain, että ihan voit kaksi viikkoa sitä antaa."
"Niin, annoin jo. Koska voi aloittaa uudelleen."
"No ainakin viikko tai pari pitäisi odottaa, kun sitä käytetään kuureissa."

Voi jumalauta.

"Voitko lähettää mulle ne koevastaukset?"
"Ai paperilla?"
"Joo, kuule ihan paperilla."
"Kyllä se varmaan onnistuu."
"Kiva."
"Jos iho menee rikki, niin sitä pitää näyttää lääkärille."
WTF? "Kyllä varmasti näytetään."

En keskustelun tasosta (en väitä itse ylläpitäneeni minkäänlaista tasoa) johtuen viitsinyt alkaa ruikuttaa rouvalta kierukanasennusaikaa.

Että sellanen. Ajattelin katsella viikonlopun yli tuota naamaria (joka päivä päivältä punoittaa enemmän) ja hinaan sen sitten yksityiselle. Näytti naapurikaupungissa olevan ihan hyvin aikoja lastenlääkärille, joka on erikoistunut allergioihin. Tosin pelottaa se, onko aikoja niin paljon tyrkyllä mahdollisen kusipäisyyden ansiosta. Katsotaan.

_________________________

Lapsen ruokinta on kivaa. Koska sillä on kivaa. Se popsii onnessaan leipää (leivon satsin joka päivä - suolatonta koko revohkalle, lapselle edellispäivän kuivakkaa), munakasta se tykkäsi nassuttaa (joo, olen kuitenkin kahden vaiheilla tohdinko sitä enää sille antaa, ikinä). Iltapalaksi neiti vetäisi eilen kaksi luumua ja kokonaisen päärynän. Jos kauan odotettu kakka ei siis tänään saavu, soitan ambulanssin.

_________________________

Niinjoo, reseptiin oli lapsen painoksi kirjattu 79 kg. Siistii. Ilmankos mun selkä on niin tukossa, että kuupassa humajaa.
_________________________

Mä editoin nyt kirjoitus- ja ajatusvirheitä seitsemättä kertaa. Menee hermo. Lapsi tosin on nukkunut jo reilut kaksi tuntia. Pihalla. Ilman tuttia. Potkimatta ja huitomatta. ---.

Liplap

Joulu on jostain syystä jo vuosia ollut jonkinlainen antikliimaksi. Hirveä hypetys ja kiire ja valmistelu ja rahaa ja kinkku palaa ja kuusi on hommattava ja teeveestä tulee lastenohjelmaa, syödään, avataan paketit ja sitten tuijotetaan paikallaolijoita typertyneinä, että tässäkö se nyt oli. Vuoden kuluttua uudelleen. Silti ihan joulusta tykkään. Noin neljän vuoden syklillä innostun aiheesta hirveästi ja leivon ja askartelen ja ihastelen ja koristelen - ei tänäkään vuonna.

Toivon, että asiaan tulee lievää muutosta viimeistään sitten, kun lapsi ymmärtää mistä on kyse. Sillä oli kyllä hauskaa joulupöydässä perusherkkujensa kanssa joulupukkiruokalappu kaulassa. Pakettien repiminenkin oli jännää ja paljastuneilla leluilla on leikitty. Tosin metsästämääni punakeltaista brion taaperokärryä (miksi sekin oli saatava lapselle, joka ei vielä edes ryömi) käyttää kissa.

Viime jouluna söimme pakastepizzaa sohvalla. Saikkulapussa luki vaikea masennus. Että siihen nähden ihan kiva joulu, joo.

Elo pyörii tarkahkoa rutiinia. Eipä siinä, sopii meikäläiselle. Lapsi ruokailee lounaan ja iltapalan. Sen kakka ei ole enää kakkaa vaan sontaa. Koirat ovat tyytyväisiä vihannespitoiseen dieettiinsä, tosin toisen turkkiin on jämähtänyt tukevasti kaurapuuroa. Kaikki, mitä lapsen eteen on ruokapöydässä isketty on kelvannut sokeroimittomista puolukoista munakoisoon. Eilen upposi melkoinen määrä jauhelihapötköjä valkosipulilla ja persiljalla uunissa paahdetun palsternakan kera. Valitettavasti suosikki klementiini on mitä ilmeisimmin syypää kurjaan ihoon, mutta käskyä välttää ei ole.

Ennen joulua piti allergiatestien tulosten olla jo selvillä. No ei olleet. Torstaina oli neuvolapimu lätkäissyt sähköpostia, että vastaukset eivät ole valmiina. Kiitin tiedosta ja tiedustelin samalla mitä pitää nykyisin tehdä jos halajaa kierukan. Sain vastauksen kysymykseeni perjantai-iltana puoli yhdeltätoista. Toivottavasti mimmi merkkailee ylitöitä ylös. Lapsen allergioista ei ollut puhetta. Oletan siis, että viljelyt on perseellään tai tulokset ovat lääkärin luettavissa - jotain kauheaa sieltä on siis paljastunut.

Onnistuin vetäisemään kauheat itsesyytökset ja päähänpotkimiset siitä, että minulla ei ole ehkäisytikun ujuttamiseen vaadittavaa kiertoa. Kun on viimeiset öbaut 12 vuotta kierrellyt 25 - 250 päivän vauhtia (sen jälkeen kun lopetin teininä naamariin kiskomani epillerit, joista meni nuppi jälkeenpäin ajateltuna niinkin hienoon kuntoon, että jee), huolimatta siitä onko paino ollut - 20 vai  +20 jostain keskiarvosta, niin mua jaksaa aina loukata ja ahdistaa nämä svidun kiertojankutukset ja ihmettelyt, kun en osaakaan ennustaa seuraavaa vuotoa. Joo, ihan tahallani olen asian näin järjestänyt ja tuntuu tosi kivalta olla ilmeisesti hyvinkin friikki (vasta kolmannessa sukupolvessa) ja raskautuminen varsinkin oli tosi vaivatonta. Olen siis jälleen epäonnistunut naiseudessani.

Ehkä hankaluus onkin siinä, että on vuosia koittanut saada jotain tolkkua systeemiin lapsen toivossa. Lapsi on maailmassa - tavoitteemme siis täynnä. Tilanne onkin päälaellaan - enää ei olekaan ihan sama tärppääkö vai eikö tärppää. Ei saa tärpätä - kiitos. Nyt pitäisi saada systeemiin tolkku, ettei tarvitse paniikkikusta tikkuun joka välissä, kun edelliset menkat taisi olla marraskuun alulla. En tosin aiheesta juuri panikoi - mä oon aika tottunut.

Joo, hormonikierukkaa taas kerran suositeltiin. No otin ja luin pakkausselosteen. Enemmän kuin 1/100 masentuu. Nice. Luin pari artikkelia - ei suositella masentuville. Eipä siinä - kupariversio on ilmainen, sen asentelu ilmeisen perseestä (pitää taas ruikuttaa lähete paikallisen sijaan keskussairaalaan, koska haluan edelleen puhua äidinkieltäni toosaa ronkkivien henkilöiden kanssa). Mielummin kestän mahdollisesti helvetilliset vuodot (ei ne tästä nykyisestä voi kauheasti pahentua) ja karseat kivut sinne tänne jos vaihtoehtona on raskaus.

Korostettakoon vielä, että vauva on kiva. Raskaus ei.

Tänään pitänee hinautua anoppilaan. Otsaani kasvaa jo valmiiksi hiljalleen vähemmän sievä elin. On se anoppi ihan siedettävä, mutta sen valopää mies ei. Toivon, että toiveeni siitä, että isovanhempien puolisoita kutsutaan lapsen kuullen etunimellä, on mennyt perille. Kilahdukseni fammo och vaari - kortista lienee ollut riittävä. Lapsella on yksi vaari ja se on kuollut.

Kiinteys

En otsakkeesta huolimatta aio avautua kropastani, jossa ei muuta kiinteää ole kuin varpaankynnet. Oivoi ja nyyhnyyh. Täytynee alkaa rutista omasta ulkomuodosta päivittäin aina vähän enemmän, että murrosikään mennessä saadaan tyttärelle mahdollisimman epäterve ruumiinkuva aikaiseksi.

Joo, lapseni on oppinut nielemään kiinteää ruokaa. Päivittäisessä harjoittelussa meni kolmisen viikkoa. Lasken silti täysimettäneeni puoli vuotta (joo, se nyt on mulle iso juttu), vaikka ruokailuharjoitukset aloitettiin kaksi viikkoa ennen puolivuotissynttäreitä. Oumaigaad - mahdollinen epäonnistuminen ja trauma.

Lapsi on ruokailusta innoissaan. Se ilmiselvästi on hoksannut, että kyse on muustakin kuin tarttumisesta ja suuhunviemisestä - hommaan kuuluu mähnäystä, ruoan siirtelyä poskesta toiseen, vähän kakomista ja eiliseen saakka suun sisällön tyhjentämistä omaan syliin - nyttemmin nielemistä pikku masuun.

Lääkärikäynnillä kyseltiin, mitä makuja lapsi on saanut maistaa. Olin hämilläni enkä osannut sanoa muuta kuin 'useita'. Olen näppäränä listannut kyllä kaiken puhelimen sisuksiin: bataatti, avokado, omena, klementiini, kurkku, kana, myskikurpitsa, ohra, kaurapuuro, porkkana, kukka- ja parsakaali, puolukka, maissihirssinaksu, banaani, riisi, cantaloupe- ja vesimeloni, luumu, mango, kesäkurpitsa, päärynä.

Myönnän, että listalla on kolmisen viikkoa ruokailleelle mittaa. Kaikki on uponnut ja olen lapselle tarjoillut samaa kuin mekin syömme. Mulla onkin hakusessa se, tarkoitetaanko sanalla 'maku' samaa kuin 'ruoka-aine'? Käsittääkseni sosetuputuksessa ohjeena on "kaksi makua viikossa", mutta onko sen pointtina se, ettei lapsi suostu syömään vai allergiaeliminointi tms.? Lapsi ainakin maistelee reippaana kaikkea mitä sen eteen lastaa (innolla myös talouspaperia ja mainoksia).

Nojoo, tavaamissani lähteissä on esitetty, että yli puolivuotiaaksi imetetylle voi rauhassa tarjota ihan kaikkea. Kaikki on kirjattu ylös, samoin kuin iho-oireilut ja niiden väistymiset. Mutta kaiken voi mokata - varmasti tämänkin. Välipäivinä kuullaan allergiatestien tulokset - niissä ei tosin testata kuin pahimmat, eli ilmeisesti maito (mihin en usko hetkeäkään - laktoosi-intoleranssi on toinen juttu), kala, pähkinä jne. Onhan se hyvä saada ajoissa selville jos lapsonen vaikka pähkinää allergistaa, niin saa hankittua jääkaapin täyteen paniikkikyniä jos hengitystiet turpoaa umpeen.

Lapsen tuore nielemistaito aiheutti saman tien lieveilmiön. Eilen itkeskelin salaa sitä, että ressukan kakka ei enää ole maitokakkaa vaan ihmiskakkaa (siinä itkulle aihetta kerrakseen, ois varmaan pitänyt ottaa vaipasta valokuva). Napostelusta innostunut lapsi söikin sitten niin innoissaan, että pikku masu ei sitä kestänyt. Tuloksena illansuussa vakava vauva ja aivan järisyttävän kokoinen oksennus - ja sitä seurannut iloinen vauva. Analysoin tietenkin paniikissa vatsansisällön, mittasin kuumeen, imettelin kunnes lapsi alkoi touhuun hermostua (ettei se vaan kuivu) ja harkitsin josko sittenkin soittaisin päivystykseen.

Lapsi kunnossa. Sen kroppa ei vaan ilmeisesti pysynyt vauhdissa mukana - tai se on allerginen maissille.

_____________________________________

Perkeleen pakkaset. Taas pitää nukkua päiväunet sisällä. Vaikka lapsi varmasti pärjäisikin pihalla, en vaan tohdi sulloa sitä alle 15 asteen pakkaseen unille.

Kiinteiden aloittamisella ei empiirisen tutkimukseni mukaan ole mitään tekemistä yösyöntien vähenemisen kanssa.

Joulu ahdistaa. En oo siivonnu, koristukset on edelleen vintissä, fiinimpi ruokapöytä on uskomattoman vauvaroinakasan alla (jännä miten puoliso on sitä kasaa järjestyspervoilijana aika pitkään sietänyt), kuusi varastamatta, piparitaikina pakkasessa, lahjoja paketoimatta ja ties mitä.

Yritin kuunnella joululauluja - ei onnistunut.