Ä-päivän asennot

Hyvin rajoittuneessa lähisuvussa on se etu, että en ole tänäkään vuonna joutunut vierailemaan mummojen ja fammujen luona. Puoliso senkin edestä. Aloitti jo eilen. Muistelisin, että lapsena ja teininä mummuloissa vierailu oli  ahdistavaa, piinallista ja loputonta. Kas kummaa, kyse oli isäni sukulaisista. Sinänsä mielestäni on hienoa, että puoliso viettää aikaa sukulaistensa kanssa; voisi viettää enemmänkin. Itse pyrin välttämään vapaa-ajalla oleskelua seurassa, jossa en viihdy - en siis juuri sukuloi, varsinkaan omieni parissa.

 Äitienpäivän kunniaksi oma äiti kävi touhuamassa kukkapenkin kimpussa. Ilahdutti. Toi pöntöllisen jäätelöä ja luovutin lahjan, jota en ollut paketoinut.

 Koin eilen ensimmäisen lomapäivän (tosin voidaanko viikonloppu laskea lomiksi) kunniaksi pesänrakennuskohtauksen. Tyhjäsin keittiön kaappeja täysin turhista astioista. Tavallaan toki kirpaisi sijoittaa ikivanhoja arabioita kellarilepoon, mutta jos niitä ei ole kertaakaan tässä talossa tarvittu, niin en kyllä perkele hyllytilaa niille suo. En myöskään lajitelmalle erilaisia kahvimukeja (suurin osa parittomia tai rumia), joita pelkästään kuivauskaapista poistin toistakymmentä. Laatikkoon ja loppusijoitukseen päätyi myös epämääräinen lajitelma viini-, viski-, snapsi- ja mehu(tms.)laseja. Ei ole viimeaikoina tullut nautittua mitään noista.

 Oletan, että tilaa tarvitaan loputtomalle tuttipullo-, vastike-, mikälie-rumballe, josta on hankalaa selvitä hengissä. Pitääkö vastikkeita hamstrata kaappeihin etukäteen? Vaippoja hankin paketin ja koin marketin hyllyjen edessä lievää pakokauhua.

 Hetkellinen puuhailutarve luonnollisesti kostautui komeina ja hartaina supistuksina. Jo itse prosessin aikana raivausta haittasi jatkuva toosan potkiminen ja toisaalta pään hakkaaminen palleaan. Ei käänny, ei. En tosin käänny minäkään, en sohvalla saati sängyssä. Samassa asennossa jahnaaminen sattuu kaiken lisäksi edelleen hauskasti niveliin. Välillä on jännittävää arvuutella että pääseekö oikein kunnon supistus vai kenties kivulias pieru. Istuminen on ajoittain kivuliasta selkäkolotusten, ajoittain lapsen asentojen ansiosta. Närästystä esiintyy vuorokaudessa noin 20 tuntia. Rennie auttaa toisinaan, gaviscon aiheuttaa oksennusta.

 Mikäli onnistun löhöämään riittävän pitkään vasemmalla kyljellä, saattaa lapsen pää hetkellisesti päätyä vasemman kyljyksen suuntaan. Noustessa seisomaan hän muljahtaa takaisin alkuasetelmiin - suorahkoon linjaan alaspäin oikeasta tissistä. Pää ylimpänä - tietenkin. Lapsen hanuri ei havaintojeni mukaan liiku ja potkut osuvat edelleen varsin napakasti alakertaan. "Saattaa se ehkä siitä vielä kääntyä". Wäre nett.

 Tehokas googletus paljasti muutamia jumppaohjeita (ja liudan mahdollisia syitä perätilalle). Printtasin ohjeista oikein kuvan, mutta kärsin jälleen lievästä epäluulosta. Ehkä ei ole järkevää ainakaan yksin kotona alkaa roikkua polvet sohvalla, naama lattiassa -asennossa. Saman voisi ilmeisesti toteuttaa portaissa, minkä koen olosuhteet huomioon ottaen vielä typerämpänä. Silloin joskus nuorena tuli kokeiltua vaikka mitä veikeää, mutta jumalattoman ison ja kipeän pallomahan kera vauvankääntöasento ei juuri houkuta.

Kerään siis rohkeutta roikkumiseen - todennäköisesti levittämällä persettä sohvalla. Samalla voi tehdä hauiskääntöjä kaukosäätimellä.

Valmis

 Hanke on osaltani valmis. Tästäkin huolimatta aion lusmuta vielä muutamia tunteja työmaalla, kun kerran perille saakka ajelin.

 Seuraava hanke piti tehokkaasti hereillä viime yön. Nousin viidesti vessaan. Käyntien välillä heräilin supistuksiin. Asentoa vaihtaessa meinasi pariin kertaan päästä paniikki - arvelin lantion jonkin osan luiskahtaneen paikoiltaan. Lapsiparka möyri jokseenkin tehokkaasti, minkä voisi tulkita kääntymisyritykseksi, mutta ei se ressukka kinttujaan saanut riittävän ylös. Yrityksestä ei voi moittia, mutta arvostaisin onnistumista.

 Jään siis ensin lomalle, sitten vasta äitiyslomalle. Yritän toimia melko vähin äänin. Vein kahvihuoneeseen pari paketillista Lidlin pikkuruisia suklaasuukkoja. Paketin kyljestä saavat emännät tiirata kalorikertymää. Sinänsä paikalta liukeneminen on helppoa, en varsinaisesti ole ollut osa työyhteisöä vaan väärän alan edustaja, joka on paikalla, mutta jonka hommista juuri kukaan ei tiedä mitään. Näin on helppo väistää vaivautuminen. En pidä työpaikalla halailusta.

 Että heihei päivätyö, tulee kyllä ikävä.

Flunssattaa

Kehno olo. Nokka yrittää kuivasti tukkoon, silmät on väsyt, kurkussa kumma möhnä aamusta. Pieni päänsärky ja ensimmäistä kertaa viikkoihin heräsin vasta kellonsoittoon. Outoa. Ehkäpä siis tänään on se viimeinen työpäivä. En ole varma toivonko olotilaan syyllistyvän flunssan, allergian vaiko jonkin muun, (mikä?). Allergiakausi toistuu noin neljän vuoden välein. Perkele.

 Kävin eilen neuvolassa, koska äitipolilta käskettiin käydä siellä. Selevä. Radio odotushuoneessa pauhasi ruotsinkielistä keskusteluohjelmaa eri suomenruotsin murteista; aihe, joka periaatteessa vanhaa lingvistiä kiinnostaa, mutta olo oli kuin ruotsinkielen ylioppilaskuuntelussa (tai vastaavan harjoituksissa). Puuttui vain rasti-ruutuun-vihkonen, josta olisi saanut ruksata vaihtoehdon c) utmaning.

 Neuvolassa osasin muutoin käyttäytyä hyvin. Paineet oli kivasti jokseenkin normaalihkot, turvotukselle en oikein iltapäivästä voi mitään. Lapsen asennolle kuulin ihan uuden ilmaisun (mikä on kai kauniimpi kuin perse-edellä-maailmaan-tarjonta) - jalkatarjonta. Polilta oli lähetetty neuvolaan lappu, mistä tyttö oli innoissaan. Viralliseen lappuun oli tosin kirjattu lähes 500 grammaa lievempi painoarvio kuin neuvolakorttiin, minkä koen hämmentävänä. Voisiko asiakkaalle selittää missä mennään? Onhan tiedonrippeiden keräilyssä toki aktiviteettia kerrakseen, mutta pimennossapitely ärsyttää. Liittynee valtasuhteisiin tai vanhentuneisiin käytäntöihin.

 Joka tapauksessa, paineita on seurattava. Niiden rajuhkolle vaihtelulle ei osattu antaa selitystä (kysyin huvikseni, en selvitystä arvellutkaan saavani). Paineita on siis seurattava, mutta niistä ei saa hermostua, ettei lapsi ahdistu. Totajoo. Minä jättäisin ahdistuskiellot lapsen näkökulmasta mainitsematta - niistä vasta ahdistuukin. Veikkaisin, että tälle kersalle äidin ahdistus on jo normaalitila.

Jonkin tutkimuksen mukaan äidin masennus lisää kehitysviivästymän riskiä 50 prosenttia. En ole vielä mistään löytänyt tietoa, mihin tämä varsinaisesti perustuu? Stressihormoneihin vaiko päihderiskeihin vai lääkkeisiin vai mihin? Uhkailua piisaa, mutta perusteita ei. Kiukuttaa ja nukuttaa.

Lopun alkuja

Taisi päästä ehkä viimeinen työpäivä tänään. Ankaraa seuraajieni perehdytystä projektin jatkokiemuroihin. Parasta oli intialainen lounas. Pieksi työmaaruokalassa nautitun pussipuuron omenalla.

 Valitettavasti päivään sisältyi kovin runsaasti juoksentelua paikasta toiseen, myös pitkin kaupunkia, mikä alkaa tuntua - lantiossa. Päivän päätteeksi äitiyspoli ystävällisesti tavoitteli minua (jättäen myös vastaajaan viestin, jossa arvosteltiin kovaan ääneen suhdettani neuvolaan ja verikokeisiin - puhelimenkäyttöä sietäisi ehkä siellä vähän harjoitella jos haluaa kälättää tavoiteltavasta ääneen). Tavoittelin takaisin, soiton aiheena oli neuvolasta polille saapunut pino lähetteitä, jotka koettiin mystisiksi. En osannut valitettavasti kertoa, miksi niitä on niin monta - saati lähetetty ollenkaan, minkä jälkeen vointiakin tiedusteltiin ihan asiallisesti. Ihan kaikkea minä en keksi itse.

 Synnytystapa-arviota (tällä kertaa nimellä kontrollikäynti - kuka näissä pysyy mukana) aikaistettiin viikolla. Komennus kävi myös levätä ja mitata ahkerasti paineita. Jos alapaine nousee yli 90, tulee läksiä polille. Kun tulin kotiin se oli kyllä yli sadan, mutta lepäilin sen alas. Mene ja tiedä. Käyn huomenna neuvolassa kusella ja jos sitä ennen on kehno olo, päästelen polille.

 Että tänään oli ehkä viimeinen työpäivä. Ehkä se on huomenna. Ehkä perjantaina. Määh.

 Joko mun pitää pakata se synnytyskassi?
Ja saako sitä kutsua synnytyskassiksi jos tuo on edelleen pyrkimässä varpaat edellä maailmalle?

Sukuvika

Oujee, eilen kävin neuvolassa. Olin ihan kiltisti ja leppoisalla tuulella enkä provosoitunut kauheasti. Hyvä tyttö.

 Verenpaine oli kovasti kohollaan, josta tyttö huolestui. Mittasi uudestaan, kohosi lisää. Päätti punnita, mitata ja etsiä sydänääniä, jonka jälkeen mittailla paineita uudelleen. No vielä hirveämpiä lukuja. Huolestui, komensi soittamaan hänelle jos on kehno olo ja tarjosi paikallista äitiyspolia ("säkö et missään nimessä suostu täälä menemään?"). Ihmettelin ihan ääneen, että miksen voi käyttää sitä tahoa, jossa olen hoidossa ja jonne ihan pääsee kyllä samanakin päivänä jos on tarvis. Jos paikallispolin tuontipojilla ei ole riittävästi asiakkaita, he voisivat mielestäni keskittyä suomenkielen opintoihin.

Minulle tarjottiin myös imetysvideota kotiinviemisiksi. Kieltäydyin youtubeen vedoten.

 Yöllä alkoi ihan helvetin huono olo. Oksensin pari tuntia, huono-olo-oksennusta, ei oksennustautioksennusta. Tähtiä silmissä ja paineet koholla. Kun pääsin sänkyyn kehno olo palasi ystäviensä supistusten kera.

 Soitin aamulla polille (keskussairaalaan). Soittivat takaisin, lähdepä ajamaaan. Siellä sitten selkä mutkalla käyrällä silmät ristissä kun nukutti. Käyrä kaunis, siis lapsen. Äiteen paineet päin persettä.

 Lääkäriä siinä sitten odottelemaan. Otti pari tuntia. Tuli hiki ja ehdin katsoa teeveestä kaikki ylen uusinnat edellispäivältä. A-studio oli ihan mielenkiintoinen. Pariskuntia isoine mahoineen ja kauhean nuorine isukkeineen meni ja tuli. Kunnes päästiin asiaan.

 Huolestunut lääkäri. Tiedusteli missä kohtaa mahaa lapsi on. Näytin, että tuossa. Tarkisti vielä kortista, että eilen merkitty raivotarjontaan. "Kyllä sen täytyy olla syvällä sun lantiossa, kun ei täällä päätä tunnu". No ei ollut eikä ole ilmeisesti ollut pitkään aikaan, mitä vähän ounastelinkin (eikai vauva voi päällään hakata pakaroitani niin että tuoli tärisee). "Joo, jalkaterät on aika hyvin täällä lantion sisällä". Okei. On sitten jälkikasvu tulossa maailmaan perse edellä ("kyllä se voi siitä ehkä vielä kääntyä") ja on siinä sivussa mureuttanut kohdunkaulan pehmeäksi ja suun auki. Ihmettelinkin, miten lapsen pää voi tuntua sisältäpäin isketyltä puukolta toosassa. "On varmaan ollut tuntemuksia".

 Neiti Lääkäri oli sitä mieltä, että osastolle verenpainelääkkeitä syömään ja lepäämään. Järkytyin hieman. Kertoi kuitenkin varmistavansa asian kollegaltaan, kun vasta erikoistumassa on. Pääsin kotiin laboratorion kautta ja epämääräisten ohjeiden kera. Ei lääkitystä. Saattaa olla ohimenevää, mutta saattaa olla alkava myrkytys. Kiva.

Päätä särkee edelleen, paineet on koholla, muttei yhtä härskisti kuin eilen, saati aamulla. Ihan koko ajan ei kuvota, mutta ruokahalu on kadonnut. Tilannetta seurattava ja jostain syystä kehotettiin alkuviikoksi varaamaan neuvola-aika. Öö.. miksi?

Itse olen päästellyt maailmaan myrkytyksen takia käynnistettynä viikolla x, tosin ainakin nelisen viikkoa ennen määräpäivää. Myrkytys saattaa olla perinnöllistä. Jee. Taas uusi toveri listaan (alzheimer, alkoholismi, astma... voi veljet!).

Olin suunnitellut lomapäivän kunniaksi vierailevani luottomaalimyymärin luona ja laittavani puolisolle kerrankin syötävää ruokaa. No en laittanut, haki vietnamilaista, kun ruikutin surkeana keittiössä, että meillä ei oo täälä mitääään.

 Tervetuloa kohti maailmaa, lapseni - vaikka perse edellä. Äiti menee taas lepäämään.

Töi & vaiva

Kammottavan viikonlopun jälkeen on ihana sujahtaa töihin. Sinänsä ei ole järin tervettä, että elämäni pyörii työn ympärillä ja koen olevani hyödyllinen, tarpeellinen ja arvokas vain suhteessa työhön, mutta menköön nyt hetken vielä. Ei ole montaa päivää.

 Heti aamusta ilahdutti kovin naapurin leppäpunkki-pariskunta, joka oli keskittynyt aamu kuuden aikaan nuolemaan tonttien välistä kaupungille kuuluvaa maapalasta, jonka rähjäisestä ja luonnollisesta olotilasta olen aidosti tykännyt. Koska aktiviteetit ovat rajalliset, otin ja soitin huvikseni kaupungin tonteista vastaavalle herralle, joka auliisti kertoi, että vain minulla on oikeus lunastaa palanen, ei kellään muulla. Hintakin on kohtuullinen kun ottaa huomioon sillä saatavan rakennusoikeuden - samallahan tuo nostaa koko kiinteistön arvoa. Puoliso ottaa yhteyttä pankkiin. Tosin lunastetaanpa palanen vasta sitten kun herra ja rouva Sivistys ovat saaneet raivaustyönsä valmiiksi. Suunnitelma todennäköisesti kaikessa yksinkertaisuudessaan paljastaa lähinnä sen, kuinka luonnehäiriöinen olen. Jee.

 Täydellisen liikkumattomuuden eli tehokkaan sängyssälojumisen seurauksena olen ilahtunut siitä, että lantio ei tunnu halkeavan koko ajan. Yöllä kyljen kääntäminenkin on jopa siedettävää. Saattaa toki olla, että lapsi on liikahtanut johonkin suuntaan, sillä yöllinen vessassaramppaaminen on vähentynyt kolmannekseen entisestä. Mahapallo ei ole sängystä noustessa kivikova ja kipeä - ainakaan joka kerta.

 Ilahduttavista vaivattomuuksista huolimatta olen varovaisen huolissani siitä, että paino on tipahtanut kolmisen kiloa viikossa. Nesteen kertymisellä varmaankin selitettävissä, mutta silti hämmentävää, googlekaan ei tiennyt tarkalleen mistä on kyse. Vaivauutuutena on myös melkoisen kettumainen selkäkipu, jonka havaitsin saavuttuani työmaalle ja istuttuani perseelläni (millä muulla?) muutamia tunteja.

Siirryn jaloittelemaan.