31.1.2013

Virkaminä

Paskaduunikeskustelu on vellonut. En ole valitettavasti jaksanut paneutua asiaan sen kummemmin - olen jäänyt siihen käsitykseen, että herrojen mielestä paskaduuneja ei ole, mutta kansa on toista mieltä. Harva paskaduuneja jaksaa/viitsii/haluaa tehdä, saati suostuu.

No mitä ne paskaduunit sitten on? Omasta näkövinkkelistä harjottamiini paskaduuneihin kuuluu muun muassa tiskaaminen ravintolan keittiössä (olin kyllä vapaaehtoistyöntekijänä EU:n rahoittamana), kusisten pisuaarien peseminen samalla peläten, että joku niitä kärkkyy jo käyttämään (oli samaa EU hommaa). Pikaruokamestoissa en ole töitä paiskinut - on kuulemma aika hanurista, kassallakin istunut vain hippikaupoissa silloin joskus nuorempana. Paskaduuni lienee noin periaatteessa sellainen, josta yhtään ei pidä.

Useamman vuoden tein tietyn alan sisällä paskaduuniksi miellettyä hommaa. Aina sai olla tappelemassa, mutta loppupeleissä hirveästi työstä tykkäsin. Ajoittain tuli kyllä tutuilta ja tuntemattomilta kommentteja, että sä taidat tykätä niistä kun vielä vaan oot siellä töissä.

Kaikkeen työntekoon liittyy toki aina duuniminä. Viime vuosina olen paiskinut töitä (joojoo, akateeminen pätkä(paska?)työläinen) paikoissa, joissa saa olla jokseenkin tarkkana sen duuniminänsä suhteen. Paikkani olen toki valinnut siten, ettei ole vielä tullut ajankohtaiseksi vetäistä jakkupukua niskaan, saati muutenkaan panostaa juuri pukeutumiseen. Kuitenkin, duuniminän on oltava asiantuntija, asiallinen, rauhallinen, kiinnostunut, innostunut, aktiivinen, osaava, aikaansaava, tehokas, miellyttävä ja mielellään myös innostava. Näin alkajaisiksi. Ja jatkuvasti on pidettävä suhteet ja välit ja oma imago ympäristön toimijoiden keskuudessa sopivan positiivisina - sen seuraavan duunipaikan toivossa.

Kun duunissa on innostunut, innostava, osaava, tehokas, kiva, hauska ja aktiivinen asiantuntija niin himassa ei aina huvitakaan olla. Ei jaksa olla. Ei pysty. Ei kiinnosta. Minä en vapaa-ajalla jaksa teeskennellä olevani kiinnostunut kenenkään minulle merkityksettömän ihmisen asioista - ystäviä ei tähän lasketa (ystävät harvemmin ovat merkityksettömiä - heidäthän valitaan). Minä en vapaa-ajalla jaksa hymytä marketissa puolitutuille, jotka urkkivat perheeni asioita tai avautuvat omistaan. Minä en vapaa-ajalla suostu pystyttämään ja ylläpitämään kulisseja kotini, elämäni tai valintojeni kiillottamiseksi. Työn ulkopuolella minä haluan valita ihmiset, joiden kanssa olen tekemisissä ja viime vuosina olen valinnut rajaten ulkopuolelle muun muassa liudan sukulaisia, joiden koen kohdelleen minua inhottavasti ja epäkunnioittavasti.

Olen tässä miettinyt - tekeekö virka vittumaiseksi? Pätkätöissä on oltava kiva ja hyvä, että saa sen seuraavan pätkän. Työtä tehdään käsittääkseni ihan toimeentulon takia, jos samalla saa hoitaa elämänsä sosiaalista ulottuvuutta, niin mikäs sen hienompaa. Duunissa kun ollaan yleensä aika suuri osa päivästä. Koko ajan tulee törmäiltyä - enenevässä määrin väkeen, joilla on ne vakipaikat, jotka ilmeisesti oikeuttavat paskamaiseen käytökseen ja palveluun. Olisinko vapaa-ajalla leppoisampi ja hauskempi, jos minulla olisi jokin tyhjänpäiväinen virka alla, jonka uumenista saisin leppoisasti aukoa päätäni työajalla? Tulen tuskin koskaan tietämään - onko olemassa muuta kuin vuoden välein toistuva työnhakurumba loputtomine CV hinkkauksineen ja liirumalaarumahakemuksineen, joilla täytyy erottua, muttei ärsyttää.

Vuosi sitten itkien kysyin, mitä minä olen jos en saa käydä töissä. Vastaukseksi kerrottiin, että olen kuulemma minä. Työhullulle, joka parhaimmillaan (vai pahimmillaan) teki neljää työtä viikossa vastaus oli kauhea. Nyt tiedän, että olen äiti, kun en tee töitä. Semipaska äiti, mutta äiti. Lopun elämääni olen äiti, enkä voi kuvitella mitään ihanampaa.

30.1.2013

Neuvolakuulumisia

Ystävän pyynnöstä ja usutuksesta julkistan eilisen neuvolakuulumiset (eikö se oo äiskäplokeissa aika keskeistä?). No ihan niin kuin en olisi ennen näitä julkaissut.

Olin asennoitunut sillai kivasti, että jee - ei piikkejä (kyseessähän oli 6 kk neuvola, en ymmärrä miksi - ne 8 kk synttärit on kahden viikon kuluttua). Eli pituus - paino - pää ja pihalle. Jooei. En ole tainnut vielä kertaakaan lähteä laitoksesta pihalle yhtä hyvällä vitutuksella kuin eilen - tai sitten hormonipöhnä kultaa muistoja.

Heti oven avautuessa eukko (tää on nyt se vanha, se nuori mimmi meni kai taas hetkeksi vaihtoon - ne vissiin vuorottelee tms.) levitti punaista jumppa-alustaa lattialle ja kaakatti vauvalle: "Onpas se iso Vauva jo, kun ei olla pitkään aikaan nähty, voi lässynlässyn." Rouva ei tervehtinyt meitä, puolisolle hän ei sanonut sanaakaan.

Istuin perseelleni vauva sylissä, puolison rojahtaessa viereen. Muija istuskeli lattialla. Totesin hiljaa pienessä sairaassa aivossani, että ei liikahdeta ennen kuin ohjeistusta asiaan tulee.

"No miten on mennyt?"
"Kiitos oikein hyvin."
"No onko teillä jokin päivärytmi?"
"On."
"Niin, että päiväuniakin teille nukutaan?"
"Kyllä."
"No montako kertaa"
"Kaksi."
"No se onkin varmaan ihan sopiva vielä."
"No niin on."

"Imetätkö sä vielä?"
"Kyllä."
(No oli jo kielen päällä, etten avautunut, että mä voin vaikka soittaa tänne sitten kun lopetan imetyksen niin ei tarvitse aina erikseen asiaa varmistaa.)

"No mitenkäs teillä yöllä nukutaan?"
"Aina välillä."
"Jaa, saako Vauva vielä rintaa yöllä, kun se on jo niin iso."
"Tietenkin."
"Niin, kun sä vieläkin imetät."
"---"

"Sullahan loma loppuu pian, että aiotkos jäädä kotiin."
"Katsotaan."
"No kyllä se pitää jo osata päättää."

"No joko vauva osaa kääntyä?"
"Tietysti."
"Niin, että molempiin suuntiin?"
Tässä vaiheessa oli komennettu asentamaan lapsi lattialle, jossa muija yritti rumilla muovileluilla houkutella vasta autosta herännyttä vierastavaa lasta kääntymään ja ryömimään.
"No osaako Vauva ryömiä?"
"Ei vielä."
"No nostaako se edes peppua lattialla?"
"Toki."
"Vai niin."
"Niin, se liikkuu kierimällä."
"Uskoisiko tuota."
"---"

HUOM! Suosikkini:
"Olikos se niin, että teidän talossa on kaksi kerrosta?"
"Kyllä."
"No onko teillä portaissa portti?"
"Ei ole."
"Kyllä teidän nyt pitää herätä laittamaan koti kuntoon Vauvaa varten."
"Anteeksi?"
"Niin, nyt on korkea aika käydä koko koti läpi, että konttaamalla etsitte vaaran paikat ja korjaatte heti kaikki. Tässä on tämmöinen opas niistä vaaranpaikoista. Lapsi kehittyy niin äkkiä, että se varmasti putoaa portaista."
"No mepä perehdytään asiaan."
"Kyllä teidän täytyy nyt joo. "
(En sitten käynyt vääntämään, että meillä on rintamamiestaloille tyypillinen porraskäytävä, johon lapsella ei ole pääsyä. Ja portit on hankittu, mutta ne on laatikoissa kellarissa. Harkitsen myös palautteenantoa saarnasta - aikuisille ihmisille lässytetään kuin lapselle, että koti pitää laittaa vauvaa varten kuntoon - wtf?)

"No laitetaan vauva pöydälle, jos se siinä kääntyisi mielummin."
"No laitetaanpa."
"Uijuijuijui, kun se katsoo niin kovasti. Osaako se ottaa tavaroita käsiin?"
"Joo."
"Uijui, helmen osaa poimia, uijuijui."
"Niin."
"No joko se syö roskia lattialta?"
"Ei, se saa ruokaa syödäkseen."

"No jokos Vauva saa karkeampia soseita?"
"Vauva ei saa soseita."
"Ai, Vauva sormiruokailee."
"Niin."
"No jokos Vauva on saanut lihakunnan tuotteita?"
"On kyllä."
"No mutta miten viljat?"
"Ne oli testeissä puhtaat."
"Niin, mutta onko Vauva saanut syödä viljoja?"
"On kyllä."
"Miten se niitä sormin syö?"
"Mä leivon sille."
"Suolaista ja makeaa."
"Häh?"

Väliin pääsi sitten lässytys hampaidenhoidosta, mutta kysymyksiini fluorista ei osattu vastata. Käteen lyötiin elmexin tuubi katseltavaksi ja saimme kotiinvietäväksi keltaisen hammasharjan. Kiva, että niitä ei tarvitse itse hankkia, taisi olla vasta kolmas tuolta kotiin roudattu. Saimme mukaan myös uuden MLL:n pamfletin, jossa kuvaillaan kehitystä. Olin kysyä, että onko tässäkin puuronkeitto-ohje, mutta sain nielaistua. Olisi ollut helmiä sioille.

"No oletko antanut vielä paljon levolacia?"
"En ollenkaan, kun en saanut selvyyttä määristä."
"No voi. Miten se Vauvan massu nyt toimii?"
"Aina välillä."
"No se on kiva kuulla."

"Onpas Vauvan iho kyllä hyvässä kunnossa."
"Niin. Se on kortisonikuurilla."
(Kortissa lukee peruskommenttina, että iho siisti.)

"Täällä se käyrällä kasvaa ihan hyvin. Alkaa painokin tasaantua."
"No ollaan me kyllä huomattu, että se kasvaa, heh heh."
"Ai, ootteko?"

"Nyt sitten pidätte Vauvaa oikein paljon masullaan ja laitatte sille korkeita leluja, että se saa kurkottaa, niin lihakset kehittyy ja se pääsee liikkeelle."
"Jassoo."
"Niin. Tämä on nyt otettava tosissaan, monta kertaa päivässä laitatte sen masulleen."
Olin hiljaa ja olen itsestäni ihan helvetin ylpeä. 

Olen nyt oikeasti kahden vaiheilla, iskenkö sille ämmälle sähköpostia, että meitä loukkasi hänen saarnansa kodin turvallisuudesta. Että aikuisille ihmisille ei tarvitse puhua itsestäänselvyyksistä kuin idiooteille. Toisaalta - vielä kaksi kertaa tänä vuonna. Kai sen kärsii. Eikös sitten saa jo olla rauhassa?

Ruikutin myös kierukanasennuslähetteen. Tosin pyysin sen keskussairaalaan. On kuulemma monimutkaista ja kestää pidempään. Kerroin, että aivan sama. Rouva ei muistanut kuinka tuoreita papoja pitää olla. Mun mielestä se on duunissaan aika onneton.

Äääh, vieläkin sylettää.

29.1.2013

Peruutus

Olen hyvin hämilläni. Sain eilen tosiaan postitse paikallisen sairaalan lastentautien polilta kutsukirjeen, jossa ilmoitettiin meille varattu aika. Kuten jo eilen kiukkujahnauksessani mainitsin, soitin kiltisti kirjeessä ilmoitettuun numeroon peruakseni meille varatun ajan turhana. Käydyn keskustelun voi repliikkeineen lukea tosta alta.

Aamulla sain puhelun. No siellä oli se sama muija ko eilen.
"Hei. Sinä halusi perua aika."
"Kyllä."
"Mutta minä varmista vielä, että sinä peru nyt se aika."
"Niin. Mä peruin sen mielestäni eilen, että mitä epäselvää tässä nyt on?"
"Kun se vaivva pitä hoita."
"Niin? Se on hoidettu."
"Mutta minun pitä laitta lääkärille selvittys."
"Anteeksi mitä?"
"Lääkkäri halua selvitys, miksi aika on pois."
"Lapsi on hoidetty yksityisellä lääkäriasemalla jo viikkoja sitten."
"Onkko?"
"On."
"No minä laitta lappu. Kun on ensimäinen aika."
"No laitapa. Eikä kukaan järjissään oleva vanhempi jää odottamaan seitsemäksi viikoksi aikaa jos lapsen iho on pahana."
"No ei. Antteksi. Meillä on vähän resurssipula."

Yritin pysytellä rauhallisena, mutta jouduin ihan vähän avautumaan. Siinä vaiheessa tädin ääni vähän pehmeni. ja taitaa olla melkoinen resurssipula kun ei asiat mene yhdellä soitolla perille. Mikä näitä oikein vaivaa?

Olen siis ilmeisetsi tehnyt jotain todellakin päin persettä, kun olen mennyt hoidattamaan lapsen yksityisellä. Vai olisiko pitänyt oikein kahteen otteeseen tutkituttaa lapsi - ja vielä ajankohtana, jolloin puoliso ei pääse mukaan tulkkaamaan (mielestäni yksi hoitohenkilökunnan tärkeimpiä ominaisuuksia on suomen kielen taito).

Eikö ne nyt saatana saa jo tuota ainoastaan rahaa imevää laitosta kiinni ja muutettua vaikka valtavaksi ja tehokkaaksi geriatrian yksiköksi. Ei saa. Se on sitä kielipolitiikkaa.

28.1.2013

Vastuuton

Olipa harvinaisen paska viikonloppu. Olin lauantaina varsin hyvällä tuulella aamusta, suunnittelin kovasti erilaisten leipien leivontaa ja koko perheelle sopivan ruoan keittoa, imuroinkin ilman raivareita ja harkitsin josko koko perheen voimin olisi valoisaan aikaan pistäydytty ulkoiluttamassa hurtat.

"No mun on varmaan pakko sinne synttärikalaaseille."

Ja sinne paineli. Siitäkin huolimatta, että seuraksi saapui ystävä, vituttaa edelleen. Erityisesti sylettää se, ettei minulla ole taaskaan oikeutta kiukutella viideksi tunniksi kotoa sukuloimaan poistuneelle. Kiukuttelen silti kolmatta päivää. Eilen vitutti niin että juhlistin sunnuntaita oikein kunnon mykkäkoululla (ei kovin tietoisesti, mulla vaan ei ollut mitään sanottavaa).

Puolison isoäiti oli törmännyt äitiini ja kuulemma kyyneleet silmissä ruikuttanut, että kun saisi sen vauvan vielä joskus nähdä. Teki tosi hyvää verenpaineelleni. En edelleenkään ole kieltänyt puolison sukulaisilta vierailuja, ei muuta kuin välkommen, mutta minua on turha syyllistää siitä, ettei lasta kuskata joka perkeleen kissanristiäisiin. Kai sen isälläkin on joku vastuu.

Postissa saapui vihdoin kutsu paikallisen sairaalan lastenpolille. Kolmen ja puolen viikon odotuksen jälkeen (jos yhtään muistin oikein). Aika oli kolmen viikon päähän. Otin ja soitin kiltisti tarjottuun numeroon peruakseni ajan.

"Sinä halua peru aika?"
"Kyllä."
"Mutta vaivva pitä hoitta."
"Se on hoidettu jo viikkoja sitten."
"Ai onko?"
"Kyllä on. Rahalla."
"No minä otta aika pois."
"Hyvä."

Vastanneen emännän äänensävystä arvelen, että kohta ovea kolkutetaan lastensuojeluilmo handussa. Eikö noiden kuuluisi olla iloisia jos hinaa lapsensa yksityiselle? Eikö se helpota näiden työkuormaa ja jonoja tms.?

En edes laskenut suomenkielen virheitä ajanvarauskirjeen mukana tulleesta käyttäytymisohjelapusta (älä rasva lapsi jne.). Laskin ne kyllä ruotsinkielisestä pätkästä. Niitä ei ollut. Kieliryhmien eriarvoista kohtelua mielestäni on se, että on aivan sama mitä paskaa toisella kielellä kirjoitetaan - kunhan se enemmistön lappu on kunnossa.

Arvelen, että lapsenkantokäden olkapää on tulehtunut. Perkeleen kipeä. Että hyvällä päällä oon joo.

25.1.2013

Allergia vol. 2

Vierailimme eilen jälleen naapurikaupungissa Terveystalolla. Agendalla prick-testaus, jonka sain näppärästi varattua kahden päivän varoitusajalla.

Tytär ei testaamisesta tykännyt, tuskin sattui, mutta kiukutti pötköttää masullaan äidin jalkojen päällä. Tietenkin histamiinitippa pääsi valumaan ja pitkin selkää kulkee edelleen hailakka punertava viiru. Ei liene vaarallista.

 Vastoin odotuksiani testattiin taas perusruoka-aineita (onhan ne ihan hyvä toki varmistaa). Hämmensi tosin, sillä kaikki testattiin jo verestä, mikä toisaalta lienee melko epävarma menetelmä. Yllättäen kananmuna pomppasi taas, tuloksia lukeneen ihotautilääkärin mukaan hyvin lievästi.

Lääkärirouva yllätti positiivisesti. Suhtautui lapseen mielestäni mukavammin kuin edelliskerran lastenlääkäri. Ulosanti selkeää, ohjeet perustellut eikä vanhempien älyä kyseenalaistettu. Testanneet hoitajat pahoittelivat odotteluaikaa yhtä monesti kuin odotettavia minuuttea kertyi. Puoliso oli otettu, kun hänekin kanssaan kommunikoitiin (tarjottiin palvelua myös ruotsiksi), on ressukka kuulemma tottunut siihen, ettei esmes neuvolassa edes päivää sanota. Erityisen ilahtunut olin homman loppusummasta, joka oli alle satasen, ja jonka vakuutusyhtiö kertoi korvaavansa, kun vahinkoilmonjätöstä oli kulunut kolme minuuttia.

Ohjeena syöttää lapselle ihan kaikkea. Myös kananmunaa laatikoissa ja leivonnaisissa. Mitään syytä saati järkeä ei ole lapsen eikä minun ruokavalion karsimisessa. Karsia kuulemma saa sitten jos tulee hengitysvaikeuksia ja vähän voi rajoittaa aineita, jotka aiheuttavat pahan ihonlehahduksen. Lääkärirouva kiukkusi sitä, että allergiat ovat vain lisääntyneet ruokavaliorajoitusten kautta. Mainitsi nykyisten rajoittamattomuuksien olevan kansainvälisesti käytössä oleva ohje. Kropalle on kuulemma kerrottava, että elämä on nyt tällaista, että näitä aineita tulee - alapa totutella asiaan.

Kortisoniakaan ei kuulemma tarvitse pelätä. Parempi käyttää reippaasti ja jopa taukojen aikana jos lehahdus on paha.

Mennään nyt näillä. Astman puhkeamista odotellessa.

Tohtisikohan viikonloppuna valmistaa tomaatista soosia, jota lapsikin saisi maistaa.
Vietin aamun mekkotehtaillen. Haaveilen uudesta ompelukoneesta. Tai ainakin uudemmasta, vähintään itseäni nuoremmasta. Mikä v***u on "ompelukoneen huolitteleva jousto-ommel"? Onkse suora vai siksakki?

24.1.2013

Kantointo

Vauva kasvaa, mikä on kiva juttu. Vauva on myös päättänyt avartaa maailmaansa ihan tosissaan ja kierii ympäri taloa vakava ilme pikku kasvoillaan. Eilen se maistoi sähköjohtoa ja pari päivää sitten kalastin sen olkkariin rehatun sängyn alta. Ajoittain maltetaan vielä pötkötellä viltillä puuhailemassa, mutta arvelen, ettei kieriminen ole ainakaan vähenemään päin.

Pikkasen vajaa ysikiloinen tyyppi kainalossa KAIKEN tekeminen on osoittautunut hankalaksi. Alkuviikosta vedin lätkällisen panadolia niska&selkäjumiin ja totesin, että nyt riittää.

Käytämme edelleen kauppareissuilla aivan pistämättömäksi osoittautunutta caboo close carrieria. Se on hyvä. Tosin sen paketissa luvataan käyttömukavuutta viiteentoista kiloon saakka. Ihan en allekirjoittaisi, trikoo on aika pehmoisaa ja aika-ajoin saa olla pakettia kiristelemässä (mikä ei ole vaikeaa, vaatii yhden ranneliikkeen, mutta kuitenkin). Pahoin siis pelkään, että caboo tulee seuraavien kuukausien aikana meillä tiensä päähän. Kamalaa.

Manduca on roikkunut olkkarin seinällä olemattomalla käytöllä lumien saapumisesta lähtien (pelkään jostain syystä kuollakseni liukastumista lapsi kyydissä - kukapa ei pelkäisi; talvikantelu lienee enemmän suurkaupunkilaisia varten). Vanhasta muistista viritin lapsen eteen - toimii edelleen, tosin paneeli on tällä viikolla kokoon 68 siirtyneelle edelleen aivan paskan kokoinen. Auki liian suuri ja kiinni jotenkin väärä. Uutuutena viritin lapsen lonkalle roikkumaan, mutta en ilmeisesti osannut - toinen hihna tuntui lasta hinkkaavan ja paneelin yläreuna kääntyi kummasti.

Joka tapauksessa rohkaistuneena uskaltauduin virittämään lapsen selkään, vaikka olimme kaksin kotona. Säädöt päin persettä, lapsi liian alhaalla ja sen yläkroppa aivan liian kaukana selästäni saimme aikaiseksi leipätaikinan. Ilmeisesti kyydissä hengailu oli jännittävää - kyytiläinen istui ilmeisen vakavana, piteli äiteestä kiinni ja päristeli ajoittain.

No mullahan tietenkin sekosi tästä kaikesta pää, tartuin googleen ja tulin siihen tulokseen, että ainakin kunnon kudottu liina on saatava ja mielellään jotain muuta hauskaa - wrap tai podeagi tai mitäniitäon. Ja kun kantotuotteen valitsee tarkasti niin määhän kannan ton vielä eskariin. Selkä kiittää eikä lapsi karkaa.

Eli tosi järkevää, kun samaan aikaan pitäisi säästää jokainen mukaylimääräinen roponen. Kangastörsäilyni ovat tosin tuottaneet tulosta. Mekko ja housut valmiina (tietenkin aivan liian suurta kokoa).

22.1.2013

Kiehu

Onpas kiehahdellut - toisaalta olen varovaisesti sitä mieltä, että tasaisuuskiintiönkin on tultava ajoittain täyteen, tylsäpurnun purkauduttava kunnon verenpaineenkohotuksella, kiukuttelulla ja vouhotuksella, jonka jälkeen voikin taas palata samaan ihanan tuttuun arkeen, johon saa jännitystä vaihtamalla esimerkiksi leipäreseptiä uuteen (tai iskemällä lempipehmokotihousut koneeseen, mikä aiheuttaa vaihtoehtohousupähkäilyä).

Perjantaina alkoi rehellisesti vituttaa, kun muskarista tuli tekstiviesti. En ole lafkasta saanut yhtään mitään muuta tiedotetta ikinä kuin yhden sähköpostiviestivastauksen kun tiedustelin miten ilmoittautua, ja laskun. Herra rahtori ei ole vastannut antamaani (rakentavaan ja pedagogiikkaa pohtivaan) palautteeseen.

"Muskari on alkanut. Seuraava kerta ensi perjantaina. T. Gunilla". (Nimi muutettu). Sain jostain syystä kunnon kierrokset aikaseksi ja aikuisesti täräytin takaisin, että me emme ole ilmoittautuneet kevätkaudelle ja syksyn perusteella ei ole tullut mieleenkään jatkaa, toivoo huma_nisti. En saanut vastausta. Saa nähdä tuleeko lasku.

Lapseni syö muuten parhaillaan vieressäni lattialla iPhoneani. Se on jännittävämpi kuin läppäri. Kestääköhän se kuinka hyvin kosteutta?

Soittelin aamupäivällä prick-testiajan. Sen sai ylihuomiselle. Kätevää. Kunnallisen lähete kolme viikkoa sitten ei ole vielä poikinut mitään. Hämmennyin myös neuvolamuijan tiedustellessa joko aika ihotautipolille on saapunut. Jäin kyllä siihen käsitykseen, että lähete on lastenpolille, mutta aivan sama. Homma hoidossa joka tapauksessa - rahalla.

Kun rahalla palveluja ostaa on minun kirjoissani aika keskeisenä palvelu. Täti, jonka kanssa aikaa varailin ja varoajoista keskustelin ei ollut mukava eikä edes yrittänyt olla. Hämmentävää mielestäni, maksan perseeni kipeäksi (auttaisikohan häde asiaan) ja saan kuunnella kettuilua ja rutinaa. Toisaalta, pohjalainen palvelukulttuuri ei ole lämpimimmästä päästä - tosin onneksi se ei ole savolaista nähnytkään.

Niinjoo, postilaatikossa oli eilen puolisolle osoitettu kirjekuori. Osasin jo kotiportilla aavistaa mitä se sisällään piti. Taas kerran kalaasikutsu veljenpenskojen synttäreille. Ja siellä on kuulemma pakko käydä (tällä kertaa neljän vuoden sitkeän yrittämisen jälkeen ei kuoresta enää löytynyt minun nimeäni), mihin pyöräytin silmiäni ja mökötin.

Joo, ihan kiva, että se mimmi (joka on muuten jälleen raskaana, nuorimmaisen yksivuotiskalaaseista kyse) jaksaa niitä kalaaseja järjestää, mutta sinne on meiltä yli tunnin matka, nyt on talvi ja meillä on vauva. Mää hengaan koko viikon kahden lapsen kanssa, viikonloppuisin olisi ihan kiva olla yhdessä - kotona. Joo, lapsella on oikeus sukulaisiinsa ja sukulaisillakin vähän häneen, mutta meillä saa tulla käymään. Silloin voin paeta esmes yläkertaan piiloon jos alkaa kunnolla vituttaa. Mä en jaksa lähteä edes neljän tunnin reissulle (alle viikon varoitusajalla; tunti sinne, tunti takaisin, ainakin pari tuntia perillä) kun juuri on saatu unet ja ruokailut suolentoimintoineen pelittämään.

Olen alkuviikon päivittänyt CV:tä ja väsännyt hakemuksia. Projektina kesäksi tienaamaan. En muistanutkaan miten kettumaista hommaa työnhaku on.

En saanut ansioluetteloon mahtumaan 6 kk täysimetystä (ainakaan perusversioon) enkä sitä, että olen erinomainen kaikesta rutisija. Täytynee tehdä vielä yksi kattavampi versio.