Rutiini

Minä rakastan rutiineja, olen pienestä pitäen rakastanut. Minuutilleen hiotut aamut tarkkoine askelkuvioineen, joita eläimetkin seurailevat pilkulleen ovat ihania. Sängystä ylös, portaat alas, koirat ulos, kahvinkeitin päälle, kissan kera vessaan (sen juttu), kahvikuppi naamaan ja aamun uutiset verkosta, suihkuun, hampaat, kahvia, koirat sisälle, töihin.

Ei enää.

 Olen huolestuneena koittanut miettiä ja pohtia ja järjestää tyttärelle ja minulle rutiinia. Vihdoin järki sanoo, että minuuttiaikatauluun on turha pyrkiä, mutta olen kauheasti kaivannut järjestystä kaaokseen. Toisaalta olen jopa yllättynyt siitä, miten onnistuneesti olenkin heittäytynyt tilaan, jossa tavat ja tottumukset muotoutuvat meille itsekseen, minun niitä tietoisesti ja stressaten ohjaamatta.

Olen jo viikkoja ollut varma, ettei meillä ole minkäänlaista päivärytmiä, eikä tule koskaan olemaan ja me elämmä ikuisessa välitilassa paniikkipukien, -paskantaen ja -syöden.

Puolisolla on tänään reilun viikon lomansa ensimmäinen päivä. Ja minä olen jo useaan otteeseen selittänyt, että tytär on nyt syönyt ja leikkinyt, seuraavaksi se kakkaa ja menee päikkäreille, jonka jälkeen se syö, seurustelee, vaihtaa vaipan ja lähtee manducassa päivän ekalle lenkille.

Meillä siis on päiväjärjestys. Se on vain kovin vaikeasti tunnistettavissa, kun en saa hallita ja hillitä sitä mieleni mukaan. Enkä osaa toistaiseksi ottaa huomioon kaikkia niitä miljoonia häiriötekijöitä, jotka saavat rytmin sekaisin ja maailman kallelleen.

Toisaalta, hyvä näin. Univeloissa, jotka aiheuttavat kroonisen tyhmä lammas-olon ei juuri mistään monimutkaisemmasta suoriutusikaan. Kauppalapun laadinta vaatii jo niin huomattavia ponnisteluja, että jätän lukujärjestyksen laatimisen niille, jotka saavat siitä palkkaa ja joille sillä on merkitystä.

Vaihtelu on ajoittain jännittävää. Harjoitan sitä erittäin harvoin.

Jos iltalenkki on kulkenut tästä viimeiset kolme vuotta, olisiko aika vaihtaa suuntaa? 

Sukka osa 3.

Joo, ei ne pysy jalassa yöllä.

Ratkaisu:

Pussi

Lapsi lämpöinen ja pierujen potkuttelu tuntuu sujuvan helpommin kuin koivet lahkeissa. 

Tutan pussissa on se vika, että nepparit on pussin sivussa. Saisi olla tuolla pohjalla niin vaipanvaihto sujuisi irrottamatta koko viritystä. Saattaa tosin olla, että ompelen seuraavan itse, jolloin pussi aukeaa nimenomaan pohjasta. Olen kehno ompelija, mutta hämärän vakuuttunut siitä, että äitiys tuo itsestään mukana kyvyn ommella kaikkea kivaa. 

Sukka osa 2.

Arvelen, että tämä saattaisi toimia.

Kokoarvio meni univelkaiselta vähän mäkeen. Mutta sillai kiva, että housunlahkeestakin käy. 

Mulla olisi vouhotettavaa imetyksestä, kotikaupungista, kielestä taas kerran, yskästä ja (nyttemmin entisistä) sosiaalisista suhteista, mutta lapseni sallii minun istuvan koneella tasan sen verran, että laskut saa hätäisesti maksettua. Loput puhelimesta, jolla kirjoittaminen on rasittavaa.

 

Sukka osa 1.

Mysteeriä ratkomassa.

Aloitetaan helpoimmasta päästä.

Ei pysy jalassa:

Pysyy jalassa: 

Omin pikku kätösin neulottua. Erottavina tekijöinä muun muassa eijalassapysyvien sukkien osalta paska varsi ja käsittämätön muoto (ei kellään ole tuon muotoiset jalat). Jalassa kivasti pysyttelevät sukat ovat oikeasti tumput. 

Missä mun aivot on? Narikkaankaan en ole jättänyt kun en sellaisia enää käytä. Apua. 

Mysteerit

Äitiyttä on nyt reenattu reilut pari kuukautta (oikeastaan oikeammin melko tasan sen kaksi kuukautta, sen verran pihalla olin ensi viikot). Olen ajoittain jokseenkin ylpeä ja tyytyväinen selviytymisestä näinkin pitkälle. Muutos ja kasvun vauhti hämmentävät jatkuvasti. Unenpuute hämärtää toimintaani, ilmaisuani, ajattelua, oletettavasti myös älyä. Että sinne meni. En kovin mielelläni aja enää pidempiä matkoja (kuten entinen työmatka naapurikaupunkiin), keskittymiskyky on todellakin semihumalaisen luokkaa. Varsinkin näillä 4,5 tunnin ruhtinaallisilla yöunilla. Tyttärellä oli nuha ja nälkä ja kylmät kädet. 

Siitä huolimatta, että vanhemmuus on parantanut perheemme tiedonhakutaitoja ja -tehokkuutta (äiti googlettaa puhelimesta suomeksi ja läppäristä saksaksi, samaan aikaan kun isi tarkistaa samat haut ruotsiksi), on huomattavasti asioita, jotka edelleen aiheuttavat pohjatonta epävarmuutta, ja joihin ei ole löytynyt vastausta (vastaushan saattaisi kätevimmin löytyä soittamalla jollekulle lisääntyneelle toverille). 

1. Miksi lapsen pikku kädet on välillä aivan jäässä? 

2. Miten saada villasukat (ja muut sukat) pysymään jalassa?

3. Mitä sille pitää pukea? 

4. Kaikki kakasta. Heti kun sitä kuvittelee ymmärtävänsä se muuttaa väriä, koostumusta, määrää, hajua tms. 

5. Uni. Miksi se nukkui viime yönä muttei tänä yönä? 

6. Mikä viikonpäivä tänään on? 

7. Onko se roskapussi, joka mulla on kädessä jo viety pihalle? 

8. Joko mä kävin vessassa? 

9. Onko me käyty tällä viikolla kaupassa?

10. Oliko se pieru vai kakka? 

Naapurikylän Paukkuliinin kera harkittiin josko itkuiluun kehittäisi koomaäidin check-listin. 

- Tutti?

- Vaippa?

- Nälkä?

- Väsy?

- Kuuma?

- Kylmä? 

- Tylsää? 

- Joku muu, mikä? 

Mahtaako listasta uupua jotain? Vien maanantaina painoon jos muistan. 

Miksi roikun koneella, kun voisin olla nukkumassa? Tytär on nimittäin päikkäreillä vaunuissaan (harkitsin jo niiden poismyyntiä). 

Nuha

Tyttärellä on nuha. Se on kamalaa. Lienee saanut tartunnan isältään, jonka yllätin niistämästä muutamia päiviä sitten.

Yöllä nokka oli kauhean tukossa ja aiheutti meteliä. Itse metelinokan unia ei tilanne juuri häirinnyt. Sen äiti vähän itkeskeli huoltaan mm. tukehtumista koskien ja valvoi ajoittain puhelimenvalossa hengitystä tarkkaillen.

Vauva otti ja nukkui koko päivän. Huolestuin lisää. Parhaimmillaan se pysyi hereillä kymmenisen minuuttia ennen simahdusta. Ei leikkiä, ei hassuttelua, intensiivisestä vuorovaikutuksesta puhumattakaan.

Puolison tullessa töistä olin jo varma, että tytär on rikki. Kuumemittarin kanssa sähläys ja tulosten arviointi googlen avulla osoitti normaalilämpöä.

Seurusteluhetki isin kanssa päättyi mahtavaan pörinään pöksyissä. Lapsi tursusi kakkaa tunnissa neljä vaipallista ja virkistyi huomattavasti. Helpotti.

Että meinasin sitten hyökätä päivystykseen nuhaisen ja kakkaa hautovan lapsen kera. En hyökännyt. Olen varsin tyytyväinen päätökseen. Heti kun tottuu hetkeksi lapsen tiettyyn käytökseen ja rutiiniin menee koko homma ylösalaisin ja siinä sitten tutistaan epävarmana ja hädissään, kauhuissaan siitä mitä vaurioita vauvalle nyt on aiheutettu. Paras olisi siis totutella siihen, että mikään ei päde - paitsi hetken.

Tytär on pesulla isin kanssa. Nuha vaivaa edelleen, mutta hauskaa kuuluu olevan.

Kaipaan edelleen jotain vouhotettavaa.

Päiväuni

En osannut ja nyt ollaan ojassa ja allikossa jne.

Päiväunia voi nukkua:

1. Sylissä. Asennolla ja mahdollisella liikkeellä ei väliä.

2. Manducassa. Liikettä on oltava.

3. Caboo-liinassa. Liike pakollinen.

Päiväunia ei voi nukkua:

Kaikki muut paitsi edelliset. Kiva.

Onneksi näitä on tää yksi vain. Kyllähän sitä kantaa. Helteellä se tosin ressukka ui äitinsä hiessä.

Päiväuniaikaan onkin näppärä lenkittää koirat, asioida kirjastossa ja koluta kirppareita. Kolmatta tuntia katuja laahustaessa hieman jumii pohkeissa ja päkiöissä, mutta karaistumista on havaittavissa.

Näin. Kaipaan vouhotettavaa.