30.6.2012

Flunssa

Noniin. Heti kun vähän mieliala tasoittui ja eilen tuli viihdyttyä ulkonakin, pääsi yöllä komea kurkkukipu, aamuyöstä keuhkoröhnä ja hiljalleen nousee lämpö, huolimatta kourallisesta tulehduskipulääkkeitä, joita vedän lääkärin käskystä haavaa hoitamaan. En ole sairastanut mitään sitten syyskuun. Masennusta ei lasketa, se ei nosta kuumetta - yleensä. 

 Nyt luonnollisesti pelottaa, että lapsi on myös sairas (miten se EI olisi) enkä osaa sitä hoitaa ja sillä on kurja olo ja ties mitä seurauksia. Miten tuollaiselta mitataan edes kuume? Tuskin ainakaan järeän kokoisella korvamittarilla, jonka toimivuudesta en ole vakuuttunut edes aikuiskäytössä. 

 Lapsi on nukkunut eilisillasta saakka. Ei ole juuri seurustellut. Toisaalta, sillä oli eilen kova päivä. Ensin ulkoilua äidin kanssa liinassa (vai miksi sitä pitäisi kutsua), virikkeitä naamakuvien muodossa, ulkoilua mummin kera vaunuissa ja räjähtävää kakkaa kylvyn jälkeen (kolmesti tunnin sisällä). 

 Että onko se sairas vai onko se vaan uupunut? Miksi se syö vain kymmenen minuuttia kerrallaan? Miksi se välillä puklaa kaiken syömänsä kaaressa pihalle (yleensä isänsä päälle)? Miksi sillä on aina hikka? Mikä syömäni aiheutti uskomattoman kakkakatkun? Mistä tiedän, että se on oikeasti sairas? Saako se varmasti tarpeeksi ruokaa? Onko sillä kuuma tai kylmä? Koska me voidaan laskea sisälämpötilaa siedettävälle tasolle tropiikin sijaan? Milloin se pitää viedä lääkäriin? Mistä tietää onko sillä ripuli vai normikakkaa? 

 Saa vastata jos on faktatietoa. 

 Elämäni sisältö on nyt laajentunut tissistä kakkaan. Arvelinkin, että tässä käy näin. Ilmiötä lievittääkseni tilasin Darling Buds of May -sarjan. Vaikka se tulee teeveestä. Voin pitää maratonin. Ei aina voi jaksaa murhamysteereitä ja väkivaltaa. Ja lapsi on liian pikkuinen katselemaan tissin alta OZia. 

28.6.2012

Kaatuu

Kas, alkaa kaatua. Seiniä, päitä ja mitälie. Suosittelen kaikkia, joiden vauva-aika on ihanaa ja helppoa ja ahdistuksetonta tunkemaan vaikka ruuvarin poikittain hanuriin.

Korkeintaan tunti putkeen unta. En edelleenkään osaa imettää. En tiedä mitä lapselle pitäisi pukea, en siis vie sitä ulos. Mihin sen toisaalta ulkona veisin? Ruoka ei maistu, ei mikään. Myöskään nesteet eivät kiinnosta. Sain syödyksi pikapuuropussin kun arvelin, että taju lähtee. Purukumista tulee suussa ällöttävä, kun sitä ei jaksa jauhaa.

Puolisoa ahdistaa, eli hän pakenee rakentavasti paikalta. Kauppareissu kestääkin neljä tuntia. Hautaristin toimitus 500 metrin päähän ottikin viisi tuntia. Saan näin kuulemma omaa aikaa. Kiva.

En kestä edes ajatusta epäonnistumisesta. Minkään suhteen. En edes väärinpäin puetusta sukasta.

Luonnollisesti ahdistustaan ei saisi tuoda julki. Tuolloin joutuu vastaamaan Jaana-kätilöiden kysymyksiin: "Etkö olekaan iloinen vauvasta?", "Laitetaanko lääkitys?"
Mikä on kun äidit sinnillä sietävät paskaa oloaan. En ihmettele yhtään.

Minä haluaisin hirveästi olla iloinen ja pystyvä ja aktiivinen ja tehdä muutakin kuin itkeä ja imettää ja tiuskia ja vittuilla ja vihata kaikkea.

Tämän nyt arvasi. Helvetti.

 En suostu käyttämään tilasta englanninkielistä nimitystä. Se on mielestäni halventava. Jo siinä, ettei suomenkielistä vastinetta ole määrätty.

27.6.2012

Kusipää

Postissa tuli paketti. Jälleen jeesustelukortti äitini sukulaiselta. Jeesustelunkin sietäisi, mutta paketti sisälsi the ultimate vittuilulahjan: konttauskypärän.

Koska mieliala on paska ties monettako päivää, kilahdin ja lähetin sen saatanan kypärän akalle takaisin. saatteessa mainitsin loukkaantuneeni.

Pidätän itselläni edelleen oikeuden kiskoa herneitä nenään. Konttauskypärä alle kaksiviikkoiselle on mielestäni nimenomaan vittuilua eikä mitään muuta.

Että jatkan kusipäälinjalla. Toiminut tähän saakka, mitäpä tuota vaihtamaan.

Kyllä on kivaa olla fiksu ja kypsä.

26.6.2012

Tikki

Kun lähdetään siitä perusasetelmasta, että mikään ei saa sujua jouhevasti ja letkeästi päästään neuvolatädin kotikäyntiin. Ja leikkaushaavan tikkeihin.

"Miksei sulle laitettu niitä niittejä? Täällä käytetään aina niittejä."
"Leikkaava lääkäri kysyi onko nikkeliallergiaa ja kerroin, että on."
"Aijaa, no sehän on ihan hyvä huomio."

Kuinka ollakaan, pyhistä johtuen tikkini saivatkin siis muhia mahassa normaalia pidempään. Ne kasvoivat siis kiinni ihon alle. Oli taas ihan helvetin kivaa pötkötellä sohvalla kun täti ähisee, että joutuu nyt kaivamaan eikä tiedä mitä näille pitäisi tehdä. Olen muutenkin ihan riittävän kehno kaikkien neulojen, veren, haavojen, ompeleiden sun muiden kanssa. Aikansa otti, kipeää teki ja päälle vielä saarna, että iho on kiinni, mutta sisukset ei, eli mitään ei vieläkään saa tehdä. 

 Lapsi on kasvanut viidessä päivässä 150 grammaa, mikä on hyvä juttu. Sen tulee kasvaa vielä reippaasti ennen kuin herättämisen saa lopettaa. Helvetti. 

 Imetys alkoi jo sujua, mutta otti takapakkia. Tytär ei viitsi avata suutaan riittävästi. Siitä on ilmeisesti hauskempaa vaan lupsuttaa (edelleen nahatonta) nänniä. Ja äiti ei joka kerta viitsi riidellä, koska lapsen on saatava ruokaa. Ja kuinka käy sen turvallisuudentunteen jos aina pitää tissin kanssa riidellä. Kyllä: koen hirvittävää epäonnistumista, epävarmuutta, ahdistusta ja kunnianhimoa imetyksen suhteen. Pakkasessa on maitoa, mutta pulloon ei ole vieläkään koskettu. Voiko tämän liittää CV:n meriittilistaan? 

 Menen nukkumaan noin 45 minuuttia ennen seuraavaa syöttöä. Toivottavasti yhteen menoon. 

 Neuvolatädin poistuttua hoksasin, että portinpieleen oli jäänyt Sepän juhannuksena toimittama isän tuliterä hautaristi odottamaan siirtoa hautuumaalle. Miksi tämä kaikki on niin loputtoman tragikoomista? 

24.6.2012

Tissi

Olen tissi. Olen iso, kipeä tissi. Olen tarpeellinen ympäri vuorokauden, vähintään kolmen tunnin välein.

On varsin mieltäylentävää googlettaa oikeaa imuotetta neljältä aamuyöstä, kun viimeisetkin ihoriekaleet ovat kuoriutuneet nännistä. Minä tiedän millainen on hyvä ote. Me emme sitä aina saavuta. Itsestäänselviä ohjeita ei oteta vastaan.

On mahdollista elää neljän tunnin yöunilla, joita nautitaan puolentoista tunnin pätkissä. En tosin tiedä kuinka pitkään. Kieltämättä alkaa ottaa koville.

Neuvolantäti saapuu huomenna. Luovutin. Haluan eroon näistä helvetin tikeistä. Ja varmuuden, että tytär kasvaa. On tosin ihme jos ei tällä ruokinnalla kasva.

Joka tapauksessa. Juhannuksesta selvitty. Kävin pihalla kahdesti. Korviketta ei kulunut. Lypsykone on mahtava. Vaippoja hankittu lisää.

Mainittakoon, että sankarillisesti lapsi ei ole nauttinut lypsyn tuloksia pullosta. Tyhjemmästä tissistä saa paremmin kiinni. Luojan kiitos.

Viime viikonlopun paska-aivokätilö ahdistaa kommentteineen edelleen. Pahasti. Kuinka näistä saisi päästettyä irti?
Toinen päivä leikkauksesta: "Etkö sä oo vielä saanu vaippaakaan vaihdetuksi?" Itkin kivusta, kun piti vessaan ja narttu jätti kipuläkkeet tuomatta.

Seuraavaan syöttöön on 1,5 tuntia.

20.6.2012

Tytär

Meillä on tytär. Hän on aivan käsittämätön. Miten on mahdollista, että minun sisälläni on tapahtunut jotain, minkä lopputulos on meille täydellinen.

Huomenna päästään kotiin.

Sektio oli hirveä. En usko, että se kuva tulee koskaan muuttumaan. Aivan helvetillistä, piste.

Mieliala yllättävän ok, lukuunottamatta yhtä vittupääkätilöä, johon voi palata.

Olisin toivonut, että Suomen oikeuslaitos kunnioittaisi lapsivuodeaikaa, mutta todistin aamulla hovioikeudessa. Tässä sitten itketään mulkkujuristin ilkeitä kommentteja, ikään kuin ei parempaa olisi. Muistan tässä tilassa juuri ja juuri oman nimeni, en neljä vuotta sitten tapahtuneita, minulle merkityksettömiä tapahtumia. Vituttaa. Tämä 500 euron uhkasakkoa vastaan.

Joka tapauksessa. Tytär on ihme. 3430 g, 45,5 cm. Jokainen millimetri maailman tärkein. Minun kalleimpani.

Jatkan itkua.

14.6.2012

Kun ei onnistu

Unta tuli yön aikana nautittua ainakin kolme tuntia. Kahden jälkeen havaitsin, että koiralla on jokin hätänä. Kaveri ei sairasta eikä kitise koskaan. Aamuyöstä on varsin hankala tavoittaa eläinlääkäriä. Kipulääkettä reppanalle naamariin, keksipaketti puolison kanssa pökkiin ja unen päästä kiinni. Kyllä, tunti sitä (uni-)iloa riitti.

 Odotan, että kello tulee kahdeksan ja joku eläinlääketieteestä tietävä hinautuu töihin. Ei ole koira nimittäin hyvässä kunnossa. Asia pitäisi saada kuntoon aamupäivästä, kun iltapäivällä pitää olla keskussairaalassa.

 Miten tämä voi aina olla tällaista? Eikö mikään voi koskaan toimia ihan tavallisesti? Kuinka moni viettää sektioaattonsa yön kontillaan lattialla kipeän koiran kanssa?